Niin nautti hän iltapäivästä…
Sunnuntaina, lauantain ollen tuhrattu Siipan vetäessä vielä överi pitkän duunipäivän, oli meillä aika vetemätöntä porukkaa. Illan peliä odotellessa ajattelin, että hetki yksinoloa vois tehdä kutaa ja kun kerrankin oli auto käytössä, nappasin pirssin alle ja kameran olalle ja pyöräytin Biot’n kylään.
Biot on helposti löydettävissä Nizzasta Cannesia kohden ajettaessa eikä tee suurtakaan lenkkiä matkalle. Golffailu mahdollisuudet ovat hienot, mutta vanha kylä kukkulan huipulla on rauhallinen, hiljainen ja todella helppo ottaa haltuun. Jalkoja voi verrytellä vanhassa lasinpuhaltajien kylässä ja ilmaisia autopaikkoja löytyy vaikka millä ja mitalla isolta kaupungin parkkipaikalta. Tämä kun ei oo ihan itsestäänselvyys täälläpäin muailmaa…
Useasti kylässä käyneenä ja sieltä ystäviäkin saaneena, ajattelin kuluttaa aikaa lähinnä kävelemällä ja käydä kirkossa istumassa. Traditio mikä on juurtunut muuten Ranska-vuosina – poikkean kylien kirkoissa istumassa ja rauhoittumassa, sytytän kynttilän ja astun ulos. Ei sen hengellisempää, ei sen ihmeellisempää, joku pieni tapa vain tullut jäädäkseen.
Kuljin kujia ristiin ja rastiin, räpsin kuvia, ihastelin puhallettuja lasitavaroita, hengitin syvään ja huomasin suomea puhuvia ihmisiä oikealla ja vasemmalla. Olenhan perus tyly urpo, joten poikkesin pääkadulta alas ja astuin juuri oviaan avaamassa olevalle terassille. Pitkästä aikaa tutulla terassilla, olianteripuiden alla. Pitkästä aikaa juttelemassa kuulumisia. Time flyes, tuli todettua monesti.
Pullo siideriä, muutama tupakka ja kaupan kautta karkkipussi laukussa kotiin. Saksan juhlintaa, Antibesin ja Cagnes sur Merin ilotulituksia kauempaa kuullostellen ja rättiväsyneenä unten maille. Onneksi maanantai oli vapaa.