Miniloma…

.. on vietetty kotona ja kiven heiton päässä rannalla.
Ei ollut pakko juhlintaa edes lauantaina, kun Ranskassa kadut ja kylät valtasi jokavuotinen Fete de Musique. Laajuudeltaan suurempaa kaliberiä kuin uuden vuoden juhlinnat, joten suosittelen ihan vilpittömästi vierailemaan Ranskassa 21. kesäkuuta! Bileet pyörii joka kylässä ja väkeä on.

jhjhgj.jpg

Kuten ennakkoon sanoin, meille juhannus on ollut aina vapaapäivä, silloinkin, kun ei niitä ole muuten hirveästi ollut. Aika jolloin vietetään rentoa aikaa yhdessä kavereiden kanssa ja keskenään kotona, mitä tahansa. Spesiaalimpaa siitä saadaan ihan yksinkertaisesti; vaikka rantsupäivällä kylmälaukun kanssa ellei muuta!

jgkjgkkgh.jpg

Juhannusaattona syötiin uusia perunoita joita monet väittävät ettei Ranskasta löydy muuten, salaattia ja grillailtiin. Mentiin hävyttömän ajoissa nukkumaan. Aamulla herättiin taas ajoissa aamupalalle ja auringon nousulle, mutta örvähdettiin uudelleen lakanoihin ekoille päikkäreille. Rantaan päästiin kylmälaukun kanssa iltapäivällä eikä pois lähdetty ennenkuin uikkarit olivat kuivaneet, aurinko laskenut ja suolavesi kiristeli iholla. Lettuja ja leffa iltapalaksi ja sunnuntain vetelehtimistä ihan vaan kotona.

dsc05186mlmk.jpg

 

dsc05188l.jpg

img_3333.jpg

jbbhjhhn.jpg
klpopoi.jpg

Olo on kuin pidemmänkin loman jälkeen! Levännyt, seesteinen, onnellinen, rentoutunut ja uutta tarmoa täynnä.

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Oho… Juhannusviikko.

Poistin huomaamatta sitten posteja, hups. Piti vain heilauttaa taikasauvaa ja poistaa julkaisemattomia luonnoksia joissa ei ollut päätä eikä häntää, mutta naputtelinkin jo julkaistuja posteja pois. Oho, hups. Nyt pitäisi olla takaisin näkyvillä kuitenkin, hah.

Facebookin etusivu huutaa hoosiannaa, koska Etelä-Suomessa on sadellut lunta juhannusviikolla, kääk! Aikamoista. Meillä Rivieralla ei sada lunta, mutta viikonlopun ukkoshässäkän jäljiltä on ilma inhimillisempi asteiden tippumisen johdosta. Yöt pystyy taas nukkumaan ilman, että hiki hiipii niskavilloihin kesken unien. Juhannusviikko on käsillä ja sen huomaa Suomeen yhteydessä olevien työkeissien kanssa. Paluuposteissa on lomavastaukset jo päällä, päätöksiä tehdään vasta juhannuksen jälkeen tai mitä niitä nyt on. Helpompaa on toimia ranskalaisten kanssa lomien suhteen sillä yleistä on, että elokuussa lomaillaan ennemmän ja vähemmän, mutta muu kesä painetaan duunia kuten ennenkin.
Ranskassa ei juhannusta juhlita. Eläkeläisiltä kuultua on, että palolaitoksilla on muinoin järjestelty juhannustansseja, mutta allekirjoittanut ei ole selvillä onko moisia bileitä enää nykyjänsä. Suosittelen siis juhannusta viettämään tulevia tekemään omia suunnitelmia eikä laskemaan tanssien varaan illanviettoa. 

kesa12_66.jpg

Meidän juhannuksen viettoa ei kuitenkaan häiritse se ettei ranskalaiset sitä vietä. Iisisti tai ei, mutta juhannus merkitsee lähinnä vain ja ainoastaan sitä, että jotain spesiaalia tehdään. Oli se sitten kuten viime juhannuksena ihan rauhaisaa oloa ja ihanaa mielenrauhaa tai hilipiliä ja korkojen vispausta, mutta jotain arjen ulkopuolista aina.
Tänä vuonna olisi tarkoitus ottaa säävarauksella rantapäivä kahdestaan. Pakata kylmälaukku väärälleen, pyyhkeet, viltti, lukemista ja pelaamista, aurinkorasva ja varjo ja olla koko päivä kuin kuuluisan Ellun kanat. Budjettia ei tarvita, paikaksi kelpaa automatkan sijasta ihan oma ranta lähellä kotia ja ruuaksi tuoreet hedelmät, patonki ja viini vesipullojen kylkeen. 

Jos sää tekee tepposet, kuten edellämainittu; Suomessa riipaistiin lumi-räntä-yhdistelmät kuitenkin, meinataan ottaa sitten auto alle ja kurvata kohti aurinkoa. Kyllähän se nyt jossain vastaan tulee aina 🙂

Puheenaiheet Höpsöä