Jemi ”Siellä jossain” blogissa asiaa sivusi. Onnellisuus. Kerroin aiemmin, että olin hetkessä onnellinen, onnellinen hetkestä, yhtenä sunnuntaina. Ajatusta on pyöritelty, mutta ehkä se kaikki tosiaan on vain uskalluksesta kiinni.

Jossain kohdassa täytyy pysähtyä ja kuunnella. Fyysisesti, mutta myös henkisesti. Kysyä mitä minä haluan, olenko minä onnelllinen, onko mulla kaikki ok, onko tässä se mitä haluan. 

Mulla on kaunis koti. Maailman paras mies. Tavallisen tollo koira. Upeat näköalat. Työ mistä suurimmalti osalta tykkään. Riittääkö se? Onko tämä sitä mistä haaveiltiin, haluanko lisää, haluanko muuta?
Onhan se nyt faktaa, että viimeistä ei uskalla edes sanoa ääneen. Pelkkä kirjoittaminen tuntuu hurjalta. Mutta eihän ne sanat pahaa tee tässä vaan vastaus pelottaa, uskaltaako olla rehellinen.

Uskallan. Rohkeasti vaan. 

Haluan olla onnellinen muutenkin kuin vain hetkissä. Haluan olla päällimmäisenä onnellinen, tyytyväinen ei vaan riitä.
Haluan poistaa epävarmuudet, en enää elää ahdistellen. Mikäli en jotain asiaa voi varmuudella muuttaa, poistaa, hoitaa, tehdä, otan sen käsittelyyn muovailtavaksi niin, että pystyn elämään sen kanssa.
Haluan laittaa kotia. Tätä kotia. Nyt.
Haluan suunnitella tulevaa. Sen tekeminen on ollut jäissä jo vuoden.
En halua ahdistua. En halua tuntea velvollisuuden tuntoa pitää energiaavieviä ihmisiä lähelläni.
Haluan tehdä asioita, jotka ovat hyväksi minulle.
Haluan kuulla ajatusten äänen, en pelkoa huutamassa tai skitsoa palloa heitellen to do-listoja niiden kivojen ajatusten päälle.
Haluan muistaa nauttia elämästä päivittäin.
Haluan lopettaa ajan murehtimisen.
Haluan saada otteen elämästäni.
 

Joskus elämä heittää tilanteita joissa oma elämä jää hyllylle. Joskus onnellisesta elämästä ei muista pitää kiinni. Aina tyytyväinen, ihan jees ei riitä. Joskus tylsistyy kauneuteen ympärillä. Joskus janoaa muutosta tietämättä mitä sen pitäisi olla.
Mä tiedän: haluan ottaa aikaa omalle elämälleni. Ottaa aikaa mun pienelle perheelle. Muistaa kaikki se super ihana, mielettömän kaunis mitä meillä on ja vaalia sitä. Muistaa olla ihan oikeasti onnellinen ja ottaa aikaa olla tyytyväinen, läsnä, olla minä tässä perheessä. Olla taas onnellinen eikä vaan omaa elämäänsä unohduksista kaivele tyyppi huonoissa kynsilakoissa ja typerässä tukassa, kiillottomassa ja väsyneessä pienessä lasipallossaan uiva kultakala.

Alotan sillä, että me tehdään jotain kivaa kesällä. Jotain reissaamista. Vaikka pientä, mutta jotain mihin pakataan ja ladataan kameraa, suunnitellaankin ehkä! Varaan lennot tyttöjen reissuun Hämeen sydämeen. Ei enää mietintää miten mä nää kuviot järkeilen diipaa, lähden ja menen ja pidän niin helvetin kivaa! Tulevana viikonloppuna en anna syyllisyyden voittaa, jääköön työt tekemättä vaikka, mutta perjantaina kajahtakoon vapaus. Vapautta juhlistetaan lähtemällä kauniista kodista myös johonkin, päätetty. Golffaamaan, rullaileen tai kuppilaan, jotain. Varaan parturi ajan siihen hiukan kalliimpaan paikkaan enkä peru vaan menen ja nautin. Tuli susiruma tukka tai ei. Lakkaan kynnetkin heti ja ostan siihen uuden lakan, oli vanhoja tai ei hyllyt väärällään. Niin, ja teen chevre-juustolla kuorrutettuja patonginpaloja pinon viereen, tursutan hunajaa liian paljon enkä nouse siitä minkään muka-tärkeämmän takia vaan istun ja nautin.

Koska mä pidän oikeasti kiinni siitä, että saan olla onnellinen ja se ei ole keltään pois. Mulla ja meillä on väliä. Onnellinen. Rohkea. Perkele, hyvä tyyppi!