Viimeksi täällä http://www.lily.fi/blogit/mixed-fuss/lumikateus paapatin lumikateudesta. Siitä mitä tekee lumenpuute Pohjolan Daamille. Asiassa on päästy Rivieralla huokailusta edespäin ja kyllä, ihan Alpeille asti. 
Lauantaina oli onnenpäivä. Nimittäin yhdistettiin työt, ystävät, matkailu ja Daamin lumikateus yhteen reissuun ja päräytettiin tunnin reissu Alppien sydämmeen Valdebloreen.

Tarjolla on matkalla jumalattoman upeita maisemia mitä katsoen voi todella tuntea pienuutensa. Matkan varrella voit päättää ajeletko Isola 2000 vuorelle, Valhbergiin, Auroniin jne. Me päädyttiin kuitenkin La Colmianen huudeille. Lisää paikasta voi tsekata täältä. Paikka itsessään ei ole iso tai edes, rehellisesti sanoen, se paras mesta lasketteluun tai mihinkään muuhunkaan Alppi-aktiviteettiin. Meidän kavereilla on kuitenkin viikonloppu talo, chalee, siellä ja mainittu työkeissikin suuntautu sinne päin, joten tämä posti kertokoon nyt vain La Colmianesta ja ympäröivästä. Jätetään muut rinteet, kylät ja aktiviteetit muihin kertoihin 🙂

La Colmiane on pieni nyppylä Alppien keskellä. Euron bussi vie myös sinne Nizzan lentokentältä, mutta matkapahointiin kannattaa varautua. Sen verran mutkaisia ja kapeita tiet ovat. Talviaikaan on ihan perinteista laskettelua, after ski’tä jne tarjolla, mutta talvisesongin jälkeen on mahdollista ratsastella, mäkikelkkailla ja vaeltaa. Liitovarjoilua on myös tarjolla, vuorilla kun ollaan, pyöräilyä jne jne jne. 

Lähin kylä on piskuinen St Dalmas, johon voi myös suoraa lasketella Colmianen rinteiltä. 

St Dalmasissa ei paljoa ole, mutta Proxi’n minimarket, tabac-kauppa ja pizzeria-ravintola löytyy. Vanhaa vuoristokylää asuttavat niin vakituiset asukkaat kuin myös viikonloppuisin rannikon hälystä pakenevat työläisetkin.
Paikka on karu, kivinen, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan jees kun läpi ajaa. Sesonkiaikoina paikka herää eloon matkailijoiden toimesta, silloinkin lähinnä läpimenopaikkana kylläkin. Pysähtyä kuitenkin kannattaa vaikka vain kuvien verran tai poiketa paikalliseen kantakuppilaan ottamaan yksi bastis ennen matkan jatkamista.

Isompi kyläpahanen on St Martin Vesubie, joka on vanha kunnon vuoristokylä. Siellä on myös pankki, posti, kahvila, ravintoloita, hotelleja sekä kyläaukio. Viikonloppuna oli myös saamarin kylmä! Mainittakoon asteiksi +1 ja vaikka lumi loppui La Colmiane’en, jatkui viileys silti alas Vesubie’in asti. Hrr!

Mainittakoon myös, että ihan Vesubie’n vieressä (vieressä ja vieressä, mutta lähellä!) on vielä La Boreon, jossa on susia. Siis sellainen susi-puisto, tiiättekö? Ne menee siellâ aidatuissa metsissä tietty, mutta siellä pääsee tutustuun hukkien eloon ja sen sellasta. Maisemat ON upeat myös. Madonnan vuoren huippu on myös kivikirkkoineen aika sanomaton paikka. Siis on vaikea kuvailla niin karua paikkaa missä se olematon kaikkeus vetää hiljaiseksi ja sanomattomaksi. 
Niin, että jos siis sinne päin olette menossa.

Summasummaarum: näin lunta, koin kylmän, pääsin talvehtimaan päiväksi ja nautin vuoristoilmasta. Illalla väsytti ja olo oli raukea, onnistunut lauantai kaikin puolin.

Nyt onkin hyvä taas nauttia Rivieran pilvettömästi aurinkopäivästä, kun asteet ovat kivunneet +15 ja antaa lumikateuden hautua taas hetken aikaa.