TI 050814

Ehkä koomisin karman lain koukero on se, että saat tenniskyynerpään toimistotöistä. Huvittavaa, epäuskottavaa, hämmentävää, mutta niin kovin totta. Oireilee veemäisesti ja nyt istuksin sitten konttorilla vanha ylikireä säärystin käden ympärillä. Ho ho…

kesä 10 (20)b.jpg

Tästä viikosta tiedettiin tulevan extreme kiireinen. Töissä on viikkovapaissa sulku päällä syyskuun loppuun ja viimeinen lomailija viettää lomaansa seuraavan viikon tästä onnellisen tietämättömänä. Täysiä viikkoja siis ja kyllä, meille on saapumassa tänään Toveri Suomesta viikoksi.
Kyselin hieman mitä Toverilla olisi to do-listalla, mutta kuulemma pelkkä rentoilu ylös kirjoitettuna tällä hetkellä, sen muutaman ”tuo tulijaisiksi” rivillisen lisäksi, hah. Sopii vallankin mainiosti, sikäli mikäli, että mulla työpäivät on perinteiset 8-18 aina arkena. Viikonloppuun sitten ajattelin toteuttaa jotain mitä mekin Siipan kanssa oltais haluttu tehdä kesän kunniaksi. Vaihtoehtoina täysin Siippaa konsultoimatta olisi kanoottimelonta ja suppauksen testaus Cannesissa. Vaeltamaankin haluaisin lähteä pitkästä aikaa, mutta se tuntuu jotenkin koko homman raiskaamiselta, kun ei Piskiä enää ole. Jotenkin… turvattomalta? Joten ehkä se skipataan, enkä usko, että Toveriakaan rantalomakohteessa makailun sijaan kiinnostaa kovasti lähteä urakoimaan vuorille päiväksi termarin ja vesipullon kanssa, hah.

kesä 10 (25)b.jpg

Meinaan kuitenkin napata Toverin joku ilta föliin ja pamahtaa terassille istumaan. Tällätä sen verran, että voi sanoa nähneenä vaivaa. Juoda muutaman lasin sen verran, että vinkkupuna kohoaa poskille. Tsekata silmä kovana ihmismassaa ja keskittyä puhumaan suomea, kuulemaan päivän polttavat Pohjolasta ja llisätä punaa huuliin kesken illan.

Tervetuloa siis K, nähdään ihan pian <3

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä

Päivä autossa

DSC05405.JPG

Annecystä terveisiä! Kamera pötkötti kotona, mutta uskokaa mun sanoneen, että maisemat oli ehkä yksiä upeimpia mitä näkemään tulen koskaan. Ylläoleva ei siis liity tuon taivaallista, mutta kuvaton tekstin pätkä ei esteettisesti nyt vaan kolahda. 
Kohti Annecyä starttasin aamulla 7 tienoilla ja navigaattorin änkyttävä leidi neuvoi tien vuorien läpi luvaten matkan pituudeksi reippaat 500 kilsaa. Ensimmäinen mihin kiinnitin huomiota oli kuinka siellä autojen seassa tuntui olevan vain meidän 06 rekkari ja loput autot olikin hollantilaisia! Karavaanareita ehdin haukkua joka 10s minuutti, pidättää henkeä kamikatze-ohittajien heikkopäisyyden takia, ottaa muutaman kerran ”kumman-kylki-on-vahvempi”-kisaa Italian rekka-luigien kanssa ja pällistellä +14 asteen lukemia lämpömittarissa. Etelän Daamia hieman karaisi vârjötellä röökitauolla sandaaleissa ja mekossa meinaan…
Matkalla lauloin sydämeni kyllyydestä. Ikkunat auki, ikkunat kiinni, ääntä hiljemmalla, täysille. Samaa kappaletta uudelleen ja uudelleen, seuraavaa hetken matkaa ja taas laulettavempaa etsien valikosta. Artistina toimi aina luotto MEIJU SUVAS. Oi oi ”Pure mua se teeee, yö kylmä pakeneeee…”. Hieman oli selittelemistä seuraavana päivänä äänen käheydestä, mutta mutisin epäselvästi jotain ohuesta vuoristoilmasta ja auton ilmastoinnista. Hah.

Itse Annecyssä hotelliyö ja vapaailta oli kuitenkin pelkkää kadonnutta unelmaa. Reissun päätarkoitus, 3 tunnin reipas palaveri, kun oli hoidettu, käänsin pirssin nokan samointein kohti moottoritietä ja kotia. Navigaattori ohjasi nyt koko matkan kärry- ja kinttupolkujen sijaan moottoriteiden kautta ja jessus tullimaksut nousikin heittämällä lähemmäs 7 kymppiä! Ajassa ei tullut voitettua, kilometreissäkään ei sanottavasti.

Annecy vaikutti kuitenkin, vesisateesta ja jumalattomasta ajomatkasta huolimatta paikalta jossa varmasti tulee reissattua ihan vapaa-ajallakin tulevaisuudessa. Geneve on lähellä, Grenobleen matka ei ole järisyttävä ja poikkeaminen matkan aikana ihan varteenotettavaa ja Annecy oli sympaattisen ja toimivan oloinen paikka kaiken kaikkiaan.
Kiva oli siis pitää päivä majaa autossa. Ehkä vielä hienompaa olisi sanoa, että oli kiva käydä Annecyssä, mutta ei ehkä tuolla jaloittelemisella kuitenkaan.

Puheenaiheet Työ Höpsöä