Letkeen menon toive vieraille.

Meille on tulossa vieraita kahdessa eri kokoonpanossa viikon sisään. Toinen co on ystävä, jonka vierailu osuu päällekkäin serkun perheen kanssa. Meitä on siis 5 aikuista ja kaksi alta 6 vee lasta ryhmässä reilun viikon verran yhtä aikaa ja tekemistä pitäisi kehitellä. Paineita EN OTA. Niitä olen monista vieraista kantanu jo niin moneen otteeseen, turrrrhaan, että menköön syteen tai saveen, mutta ”tämä talo elää tavallaan, vieraat lähtee ajallaan”. Tarkoittaen siis ettei meidän arkielämä pysähdy vieraisiin. Suunnitelmissa olisi viettää aikaa yhdessä, tehdä ja kokea jotain, nauttia.                                        

   Huvipuistoilua, yes sir.        Kulttuuria, oui.        Syöminkiä, totta maar.

 

dsc01999.jpg

Mä tykkäisin tehdä jotain sellasta perushuttua, niinkon mitä muutkin. En turismihömppää vaan esim. kävästä markkinoilla penkomassa jos jonkinlaista krääsää, hypistelemässä antiikkia ja vanhoja levyjä.

dsc01990.jpg

Istua terassilla ja herkutella. Kävellä torilla ja nauttia viikonlopun rauhasta. Ottaa torkut puistossa piknikin ohessa. Kikatella ja juoda hyvää shampanjaa. 

heina12_6.jpg

Sitä vastoin mua ei huvittais tehdä perusretkiä joissa kirmataan hiki päässä ja koitetaan nähdä mahdollisimman paljon, ei mahdollisimman hyvin. Sellasta letkeetä menoa, juu nou. Kuitenkin työt painaa päälle, koiran lenkit ja ruokinnat hoidetaan ihan ilman juhlallisuuksia, tapaamisia pukkaa, on dinnereitä asikkaiden kanssa jne. Mitään riekkulommoo ei siis meidän oo mahdollisuus vietellä.

Koitan siis ehkä huonostikkin johdateltuna sanoa, että olis kiva, että vieraat tulis aina ihan vaan osaksi meidän arkea. Ilman sen kummempia suunnitelmia ja olis myös sitten ihan itse valmiita tekemään jotain niiden suunnitelmien eteen eikä odottais meidän hihkuvan riemusta retkistä Monacoon, St Tropez’iin jne. Meidän vapaille on kivakin kekkailla yhteistä menoa ja jotain reissua, mutta muistaen muuten, että meidän loma ja vapaat ei kulje käsikädessä välttämättä vieraiden talvilomien kanssa.

Kuullostanhan nyt sitten ihan varmasti tosi helvetilliseltä emännältä, joka naama nutturalla jo valmiiks on kyrsääntynyt vielä jopa saapumattomiin vieraisiin? No, ei oo tarkotus. Kiva, että tuutte toverit ja suku hyvä! Olette tervetulleita ilman jeesusteluita, kyllä mää teistä diggaan.

Suhteet Ystävät ja perhe

Kielikylpy pakon edessä

BUAHHAHHAA. Meidän uusi duunari on tunisialainen toveri. Kelpo hemmo, mukava, ystävällinen, helvetillisen ahkera kaiffari, hauska. Ongelma on, että ainoa englannin lause on ”hou arr ju” ja muuta ei myöskään ole tuolla ymmärryspuolella hallussa. Siippa Sipuli saanee siis kielikylvyn todellakin pakon sanelemana. 

Ranskan kieli on kaunis, soinnukas ja vaikea. Sopii kokeilla puhua puhtaasti murtaen ärrät ja suhut ja sihit! Meidän Ranskan tarinan alkumetreillä mä osasin sanoa sujuvasti tortue, kilpikonna ja Siippa laskea kymmenneen ilman, että tiesi koska edellinen numero loppuu ja seuraava alkaa. Siinä sitten alettiin pikku hiljaa hiffata bonjourit, bonsoirit ja au revoirit. Sitten alkoi onnistua ison kaljan tilaaminen ja hyvän yön toivottaminen.

Seuraa pari vinkkivitosta.                                                                                               VINKKi: Bonne Nuit ei toivoteta koskaan ellet ole varma toisen kömpimisestä varmasti peiton alle heti toivotuksen jälkeen. VINKKI 2: Isoja kaljoja ei juoda, ne on pression kokosia pikku kaljoja. Meidän kantis paikoissa ei ensinnäkään yksinkertasesti ole kovin montaa kolpakon koko luokkaa olevaa lasia, joten mikäli seurue suomalaisia kaljan kittaajia kömpii ovesta sisään, joutuu osa tyytymään pienempään lasiin.

dsc02311.jpg

Takaisin kuitenkin tähän uuteen vahvistukseen töissä. Hän on kultainen ja kovin lämmin miekkonen. Pärjätään ranskalla, no problem, mutta pakollinen kielikylpy sopii Siipalle enemmän kuin hyvin! Herra ei äännä tai sano ranskaksi sanoja kuin äärimmäisen pakon edessä. Suomalaista urpoutta ujoutta… Perusluontoset hommat on pakkokin hoitaa ranskalla joka päivä luonnollisesti, mutta JOS tietää vastustajan olevan englannin taitonen, vaihtuu kieli hyvinkin haipakkaa. Meidän kaverit täällä naureskelee monesti, että miksi puhutaan kahta kieltä hela tiden; Siippa englantia ja toiset ranskaa. Se on muodostunut kirjoittamattomaksi säännöksi ja on yhtä luonnollista tietyissä porukoissa kuin Anita Hirvosen kiharat.                                                                                                        Siippa toisinsanoen osaa ja taitaa franskan, mutta se, että saisi niitä sanoja mongerrettua ulos. Oh, mon dieu, se on tuskan takana ilman pakkoa. Nyt siis on super hyvä, että tämä pakollinen kielikylpy otti sijaa meidän elämään. Aamukaffille sain seuraksi nämä mainitut herrat, toveri tunisialaisen ja Siipan, ja siinä me sitten paapatettiin ärrät rohisten ja suhinat sihisten ilman ongelmia, kun oli pakko.

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin sitten tuleekin, kun kyse on toisesta kielestä, hä? Eihän penttiperäläkään Keimolan portilla rekassa istuessaan kuuntele kuinka Kiinasta tulleent opiskelijan osaaminen prepositioissa onnistuu tai ääntääkö tämä Kiinan Ping äät ja ööt koittaessaan kysyä missä on Tampereen bussi. Penahan koittaa vaan keskittyä siihen mitä puhutaan ja kysytään. Eikös?

 

Puheenaiheet Työ Höpsöä