Vedän memory lane’a pitkin oikein antaumuksella nyt. Kahlasin läpi vanhoja valokuvia ja tirautin oikeen mojavat itkutkin. Tajusin, että oon lihonu ja vanhentunut. Siippakin näytti niin elinvoimaselta kuvissa. Pitää tarkistaa näyttääkö edelleen vai enkö ole vaan huomioinut niin kovin tarkasti viime aikoina…

Tuli ikävä Piskiä. 

Siinä samassa laskeskelin, että ulkomailla asuttuja vuosia on kertynyt mittariin jo reippaat 6 (!!!!!) ja vieläkin tuntuu vieraalta oudolla maalla ainakin kerran päivässä. Suomesta vieraantunut joo, mutta tässähän on mittarissa jo ulkosuomalaisena nyt jumaliste puoli vuosikymmentä! 

Lueskelin vanhoja juttuja, meilejä sun muita, kun takana oli vasta hetki Ranskassa asuttua elämää takana ja nauroin vedet silmissä! Rehellistä paatosta faktojen seassa, olkaahan hyvät:

Pari huomiota mitä ulkosuomalaisuus ihan oikeasti allekirjoittaneen näkökulmasta on;

– kaverit tulevat kylään ja ihastelevat (ja arvostelevat asiaan kuuluvasti) kaikkea. Korostetaan seuraavia kohtia: asuthan lomakohteessa ympäri vuoden, vietät siestaa, juot viiniä päivät pitkät ja elämä on lungia. Todellista kääntöpuolta tässä: teet ympäripyöreää päivää eikä kesälomiin ole mahdollisuutta. Siesta olisi jossain kohdin ihan jees aika hoitaa asioita, mutta virastot on kiinni eikä mikään toimi.

– ruoka ja viini on halpaa, mutta lomabudjettia ei ole käytössä. Kun vihdoin päräytät vapaapäivän kunniaksi ravintolaan, huomaat sen olevan turistitapaus jonka on jo muutama sata muutakin löytänyt. Lounas syödään siinä halvassa kojussa jossa ei ole ruuhkaa. Ihan siksi, koska et edusta ammattikuntaa jolla on aikaa 2.5 tuntia istua ruokatunnilla ja pällistellä turistivalokuvissa.

– asunnon saaminen ulkomaalaisena on helvetistä jos ei takataskusta löydy monen kuukauden, vuoden tms takuurahoja talletettaviksi etukäteen. Ei se siis ehkä ollutkaan vain kodikkuuden vuoksi, kun päädyttiin sen vanhan kirkon viereen epämääräiseen rivarikämppään; ei saatu muuta eikä rahat riittänyt sinne kylään asti.

– ummikkona muuttaminen mihin tahansa maahan on jumalauta urheuden huippu. SAA TAPUTTAA! Parin vuoden jälkeen, kun et siltikään osaa tai ymmärrä kieltä, alkaa se vituttamaan jossain kohdin. Ei, et ole tyhmä, kuten ystäväsi luulevat. Se johtuu siitä ettei ylimääräistä aikaa ole kielikursseille ja sosiaalinen elämä on kuollutta.

– uusien tuttavuuksien tapaamista odottaa ennen muuttoa jo. Lopulta huomaat, että ei se facebook pullistukkaan uusista ulkomaalaisista vaan hyvällä säkällä ei-niin-omantyylisistä muista suomalaisista, jotka elävät samoilla huudeilla omaa elämäänsä kohtalon oikusta.

– ylivoimainen arki vyöryy jossain vaiheessa (yleinsä muutaman kuukauden) jälkeen päälle. Asiat ei luista, et ymmärrä eikä sinua ymmärretä. Kaikki vituttaa ja Suomesta ikävöi salaa jopa verottajaa. Ainakin se puhu samaa kieltä…

– alat moikkailemaan lähikaupan kassaneidille ja leipomon kundille. Ihan vaan toivoaksesi, että nekin muistais sut. Muuten olet häviävää massa-ainesta jota ei kukaan tunne tai edes kiinnitä huomiota.

– istut yksin kahviloissa ja toivot jo näyttäväsi sen verran ruskettuneelta ja sopeutuneelta ettei sinua luulla ensimmäisenä turistiksi. Homma lävähtää palasiks siinä vaiheessa, kun koitat saada tilausta hoidetuksi, mutta loppujen lopuksi huidot listaa tarjoilijan kanssa ja saat tilattua sen ainasen krok mösijöön, kun ei muuhunkaan nyt ruokalistan kääntäminen onnistunut.

– kukaan ei soita. Siis puhelimeen sulle. Se maksaa eikä muilla ole tarvetta jutella ihan muuten vaan. Eikä monen sadan euron puhelinlasku kannusta suakaan soittamaan viidesti päivässä. Puhelin menettää merkityksen ellei tekstareita lasketa mukaan.

– sielun lepoa museoissa ja kauniissa maisemissa. Jep, näet museon, kun saat viedä vierailijat sinne. Nähtävyydet samoin. Se siitä omasta aktiivisuudesta.

– tutustut uusiin maamiehiisi. Jep, osa riidanhaluisia raivotautisia, toiset sydällisiä ja auttavaisia. Harmi vaan ettet kykene parin ekan vuoden jälkeen small talkkia paljoa harrastamaan. O’la laa, ca va, oui, oh-on käytetty loppuun jossain vaiheessa ja opit pitämään aina patonkia kainalossa suuhun työnnettäväksi sopivalla kohtaa jolla selittää kätevästi miksi puhuminen ei onnistu just nyt. Taaskaan.

– ainainen auringonpaiste häviääkin talven mistraaleiden pyörteisiin ja jos kuvittelit ettei ilman lunta ja mittarissa paukkuvia pakkasasteita voi olla kylmä niin… Luulit väärin.

– oletko nähnyt kaatosateen? Jos et, tule Rivieralle talvella. Vietä pari päivää taukoamattomassa sateessa. Kaikki on märkää. Ihan kaikki.

– romanttiset kylätalot, ah. Niissä joissa vesi valuu katosta, lemmikkeinä torakoita, kaapeissa iki-kosteus ja niin vinot katot että alat uskoa Guasimodon kyttyrän kasvavan ergonomisesta asennostasi joku kaunis aamu. Siinä sitä romantiikkaa vasta onkin…

– upeat maisemat nousevat joka puolella, mutta kameraa ei muka kehtoo pitteen mukana ettei joku vaan luule turistiksi. Älynväläyksiä lisää maksusta…

Sitten…. Huomaatkin asuttaneesi uutta kotimaatasi jo kuusi kulutettua vuotta ja edellämainituissa seikoissa piilee edelleen totuuden siemen. Et enää ikävöi Suomen verottajaa, olet oppinut jo inhoamaan myös Ranskan kolleegaa sitä vastoin. Leipomossa croissantin osto menee leikiten, jopa uutuus suklaa-unelma-torttu-taideteoksen osto onnistuu ja päivittäin vaihdat sanan tai kaksi onnistuneesti naapureiden kanssa. Kaupungilla vaihdat poskisuukkoja, facebook on saanut pari uutta kaveria joiden äidinkieli ei olekkaan Suomi ja tuhahtelet aidon paikallisen tavoin jos tilanne sitä vaatii. 
Olet tottunut, että byrokratiaa ei tajua edes ne fiksummat paikalliset kaverisi, jotka työskentelevät sen parissa. Menetät hermosi ja koet antipatioita näitä uusia kanssa asujiasi kohtaan, samanlailla kuin suomalaiset kaverisi kokevat muiden suomalaisten junttiudesta lehtien otsikoiden takia. Näet suomalaisuudessa ihan uusia sfäärejä, niin hyvässä kuin pahassakin… Huomaat arjen ottaneen muotonsa ihan varkain.

Matkoilla huomaat kaipaavasi kotiin. Uuteen kotimaahasi.