Pidä huolta siitä ystävyydestä!
Luuserin paivakirja-blogissa oli paivan postauksena ”Ystavat”. Kolahti kerralla. Ei hieman vaan paljon.
Meita, jotka asuvat ulkomailla, toisella paikkakunnalla tai muuten vaan kauempana niista omista ihmisista, vaivaa ihan oikeasti valilla yksinaisyys. On facebookkia, on kannykoita, on sita ja on tata tekniikkaa. Tosi juttu on kuitenkin se, etta puhelinlaskut kasvaa ja niita on pakko ajatella. Sahkopostiakin on holmoa laittaa viikonlopun tapahtumista ihmiselle joka ei valttamatta tunne niita jutussa mukana olleita ihmisia ja paikkakin on muuttunut, eihan sita itse asiassa edes ollut silloin joskus, kun taalla asuit. Bileisiin ja pippaloihin on tietenkin aika turhaa kutsua ihmista, joka ei kuitenkaan paikalle ilmaannu. Asuuhan se toisella puolella Eurooppaa tai Suomea, sielta jostain, kun on kuitenkin niin pitka matka.
Omia uusia ihmisia loytaneena myos taalta missa koti on, taytyy silti myontaa, etta on haikeeta huomata vanhoja tyyppien valjahtaneen elamasta pikku hiljaa vuosien saatossa ja huomata, etta suurin syy siihen on valimatka. Aika typeraa eiko? Tatahan on aina ystavyydesta puhuttuessa hoettu, ettei se ole valimatka mika erottaa, koskaan…
On silti suurtakin suurempi onni huomata, etta edelleen mun ison takamuksen takana seisoo aimo joukko maailman mahtavimpia leideja, joiden maantieto ilmeisesti ei ole ihan 10 tasolla. Nimittain valimatka ei ole tehnyt ystavyydelle mitaan. Se on pysynyt samanlaisena. Edelleen mua kutsutaan muiden akkojen kanssa brunssille ja leffaan, jokaisiin kissan nimiaisiin ja kylla, joka kerta en paase tai edes harkitse lahtevani. Silti mua pyydetaan. Kuten niitakin, jotka asuvat muissa maissa tai kaupungeissa ja jokainen paattaa itse lahteeko. Tiedan tyyppeja omien ihmisteni elamista, joita en ole koskaan tavannut. Meidat on tutustutettu toisiimme puheiden perusteella ja osan naista hemmoista toivon ihan oikeasti joskus tapaavani livenakin, osasta kasitys on taas lojaalisuuden merkeissa negatiivinen. Pysyn uusien raflojen ja terassien perassa vain siksi, etta mulle kerrotaan niista. Yleisesti ne ovat jo konkassa tai ainakin nimi, omistaja ja sisustus on muuttunut ennen mun visiittia, mutta tiedan ainakin mika siella ennen oli. Suomeen mennessa vain ja ainoastaan mua varten tehdaan kalenterien muutoksia, sovitellaan tyovuoroja parhain pain, jarjestetaan porukkaa yhteen. How lucky can be!
Sitten on sarjassamme ”kun se soittaminen maksaa ihan hirveesti”. Facebookin kayttohan on ilmaista, lukuunottamatta sita nettimaksua. Samaa sarjaa sahkoposti. Tekstiviestit. Niin…. Haihin ei kannata kutsua, enhan ma sinne lahtis kuitenkaan. Tai lapsensaannista, mita sita ilmoittelemaan. Sita vastoin jos lomalle mielii Ranskan maalle, on kiva muistaa olevan daamin taalla ihan asukkaana. Hienoa, ihanaa, apua ja matkaopas kaden ulottuvilla. Huonepalvelu ja ilmainen majoitus, ehka nekin jarjestyis.
Ystavyydesta kannattaa pitaa huolta, maiden ja kaupunkien rajojen yli. Toista ei saa pitaa itsestaan selvyytena, mutta mikali se tokkii, on tokkiinsa parempi paastaa irti ja toivottaa hyvaa jatkoa, rajoittaa yhteydenpito facebookin tykkayksiin. Kutsua pippaloihin mukaan vaikka tietaisi olevan sulamahdottomuus toisen paasta paikalle. Ilmoittaa elamantapahtumista, pitaa ajantasalla juoruista. Kysya kuulumia useimmin kuin kerran vuodessa.
