Viimeiset ateriat
Voi hevon vee, sanon mä. Oon nyt sattuneesta vierailijoiden syystä nähnyt itestäni kuvia ja rehellisyyden nimissä mä näytän Matti Nykäsen siskolta ilman takaraivoa, Mervi Tapolan naamalla ja Tony Halme on mun ruumiinrakenteen idoli. Mä olen MÖRSSÄRI jumaliste! En pikkasen pläski vaan ihan oikee mursu!
Mulla on ruokavamma a.k.a keliakia. Todettiin joskus reipas 10 vuotta sitten, löytyy iholta ja suolistosta. Piece of cake, mutta Ranska ja keliakia ei synkkaa. Muuttettua tänne patongin luvattuun maahan, ei kaupoissa tajuttu edes mitä koitin sönkätä. Sans gluten, siis et halua vaaleaa leipää? AIVAN SAMA ONKO TUMMAA VAI VAALEETA, kunhan on viljatonta! Nykyään homma pelaa täällä paremmin. On saatavilla jopa lasagnelevyja gluteiinittomina, leivissä on ihan valinnanvaraa, samoin makarooneissa. Italian puolelta saa vielä halvemmalla, joten shoppailureissun ohella voi haalia olemattoman pakastimensa sitten aina täyteen jos jonninlaista apetta kyllä.
Tunnustan, mä olen auttamattoman perso, siis ihan terveydenkin uhalla, ruualle kuin ruualle, että tuoreen patongin saatavuus heittää meikäläisen keliakiat ikkunasta sekunnissa. Sitten ollaan maha solmussa ja iho ruvella. Nyt kuitenkin alkaa olla suolisto siinä kunnossa, että meidän lääkäri setä saa slaagin ellen ala pitään tätä vammaa pikku hiljaa hyvänä. Siispä maanantaina alkakoon uusi elämä! Julisti hän vimmoissaan…
Näitä jälkkäreitä mä yrrrrritän välttää, mutta hei…
Maanantaista alkaen on tuleva muutamia muutoksia mun täydellisen epätäydelliseen elämään:
a)tupakan poltto (rakas paska paheeni) loppuu. Aloitan uudelleen hetkellisesti jos siltä tuntuu, joka kerran baarissa, mutta päivittäinen selvinpäin sauhuttelu loppuu maanantaina klo:14.00.
b)keliaki ottaa niskalenkin. Mä alan pitään itsestäni huolta ihan oikeesti terveydellisistä syistä.
c)lopetan olemasta läski. Tää on paha, koska peilistähän katsoo kovinkin hoikka ja rimpulasäärinen neito…In my dreams. Nyt vaan täytyy muistaa, että on laihiksella. Helvetti, oliskohan noloa laittaa se jotenkin puhelimeen piriseen parin ekan viikon päivän ajaks?
Mä olen syönyt ja syönyt ja syönyt ja SYÖNYT koko viikonlopun. Kaiken minkä käsiin oon ikinä saanut. Törsänny kauppaan uskomattomat summat seteleitä vaan saadakseni kaiken hyvän tungettua almost kerralla suuhun yhden viikonlopun aikana. Ällöttävää… Ranska on jumaliste ruuan Romeo, juustojen taivas ja patongin Jeesus. Mä teen siis nyt universumin kovimman yrityksen ja koitan laiharia tässä ruokalandiassa. Huuh. Ranskalaisethan muuten on suurimmalta osin paskamaisen lapamatolaihoja. Ne kävelee paljon. No miks mun kävely ei tee musta lapamatolaihaa?? Syö pitkään ja paljon. Niin mäkin, kappas miten kävi… Mä myös katson kaiken maailman läskinpoltto-ohjelmat missä mörssäreista tulee missejä. Syön jäätelöä ja tuskailen, että tulispa joku vetäseen mulle verkkarit kinttuihin ja musta tulis kans missi.
Njääh. Emmä sääliö oo ihan. Käyn salilla ja uinti on mun juttu. Harmi vaan, että samoin on myös syöminen :D Kun tosta ruokavammasta saadaan taas kohtalainen ote niin sillä päästään jo johonkin, eiks niin? Koitetaan nyt ainakin silti vielä kokeilla ihan oikeeta dieettaamistakin. Kun vaan taas muistais olevansa moisella… Edes viikon tai pari.
Tuleeks kellään muulla hirveetä poltetta oikeesti tehdä vartalolleen jotain, kun kattelee jos jonkinlaista ohjelmaa missä näet niiden piruparkojen pulleroiden muistuttavan itseäs? Niistä tehdään auttamattomasti joka kerran norminäkösiä, saadaan hihkuun salilla ittensä almost transsiin jne. Mä olen KOVIN mustavalkonen salilla; se on veren maku suussa, hiki tirskuen ja kipu on kaveri. Mä en vaan jotenkin silti saa otetta kroppaani salin ulkopuolella… Olen siis vätys. Huh.
Viimeset hetket käsillä lähden nyt syöpöttään, haalin torilta kaikki herkut mukaan, lupaan syödä itteni oksentavaks mätisäkiks ja huomenna olla ruodussa. Ugh.