Yöllä linja-autossa

Minulla on jo jonkun aikaa ollut epämääräinen, ahdistunut olo. Kuin joku ryppy tai vekki vaatteessa, se hiertää, muttet osaa ihan paikantaa sitä. Vaatteen kiskominen ja repiminen ei yrityksestä huolimatta auta. Jokin kalvaa. Ärsyttää ja turhauttaa – sekin kun et tiedä mikä.

Sellainen olo minulla on ollut viime päivät. 

Olin aiemmin jo aika selkeästi ymmärtänyt, että nykyinen alivuokra-kimppakämppäasunto on palvellut aikansa. Tuli vahva olo että on aika siirtyä eteenpäin. Se vaan on ollut epäselvää, että minne, ja mitä sitten tulee. Miten edes löydän asuntoa jossa voisin olla?

 

Kävin taannoin elämäni ensimmäistä kertaa näkijällä. ”Sinä olet vaeltaja.”

Nuo sanat ovat tänään pyörineet mielessäni.

 

Tuntuu turhauttavalta yrittää pukea sanoiksi tätä kaikkea mitä päässäni ja sisimmässäni liikkuu. Yritän silti. 

Sitä ei oikein voi edes sanoin kuvailla miltä tuntuu voida matkustaa autolla, bussilla, kävellen; käydä kaupassa ja pystyä olemaan auringossa, yli 1,5kk sisälläolon jälkeen. Kun jo valveillaolo on ollut paikoin ollut raskasta, kun lihakset ja koko keho on ollut aivan voimaton, ettei bussimatka ole tullut mieleen edes huonona läppänä tai unina.

Tunne on jotain sanoinkuvaamatonta, kun taas voitkin tehdä noita kaikkia. Oireillen, kyllä, mutta silti. Minä pystyn siihen. Ja se tunne, kun tajuaa, ymmärtää, että ihan KAIKKI on mahdollista. Kun olit jo vaipunut siihen ajatukseen, että ehkä joskus 3kk päästä (jos silloinkaan) pystyt tekemään normaaleja asioita, kuten vaikka kävelemään kauppaan. Että yhtäkkiä ovia aukeaakin edessäsi ja ymmärrät olevasi Vapaa. Se oli mielesi joka uskotteli olevasi oireidesi vanki, homeen ollessa tuon vankilan kuningas. Uskoit että tulet olemaan tässä vankilassa jonkun pari vuotta.. ja – BÄNG – ovet rävähtävät auki sillä sekunnilla kun saat kiinni siitä mikä sytyttää sinut, mikä saa sinut liekkeihin, ruokkii ja ravitsee sinua ja sieluasi kuin pohjavesi. Sillä hetkellä, kun elämänvoiman tulen kipinät alkavat taas sinkoilla, on kaikki taas mahdollista. Ja elämä tukee sinua ja tukee ja tönii eri viestein. Kohti sitä mitä haluat. Aitoa sinua.

 

Minä. Minä olen vaeltaja. Jatkan matkaani step by step, kiitollisena jokaisesta askeleesta, luottaen, että elämä kantaa ja vie minut juuri sinne minne on tarkoitus. Vapaus ei ole ehkä ikinä ennen maistunut yhtä makealta. Sanoisin melassiselta, koska siitä makeasta herkusta pidän eritoten. <3

Niin, niin kiitollinen. Nyt nautin ja fiilistelen noita aukinaisia ovia. Hyväksyen etyä takapakkejakin joskus tulee, mutta keskittyen nyt tähän hetkeen. Availen ja verryttelen siipiäni. Valmiina kokeilemaan niitä, kun hetki tuntuu oikealta, ja luottaen, että ne kannattelevat kun on hetki. 

 

Valmiina matkaan.