Tämän raskauden alkuraskaus meni paljon nopeammin kuin esikoista odottaessa. Raskaus ei ollut samalla tavalla aivan 24/7 mielessä, kun jaloissa pyöri lähes pari vuotias vauhtitaapero ja arjen piti silti sujua. Alkuraskaus oli muutenkin jotenkin helpompi, vaikkei tälläkään kertaa täysin raskausoireilta vältytty. Vaikka olo oli hieman levollisempi, kyllä silti ajoittain pelko menetyksestä oli jälleen läsnä, vaikken ehkä ihan jokaista vatsan nipistystä ja vihlaisua tai vastavuoroisesti ajoittaista oireettomuutta ihan samalla tavalla ylianalysoinutkaan.

Nyt mennään jo raskauden puolivälissä, ja alan jo osin unohtamaan mitä kaikkea raskauden alussa tapahtui ja millaisia tuntemuksia ja fiiliksiä mulla tuolloin oli. Siksi koitankin nyt jotenkin tiivistää ja kirjoittaa jotain edes ylös etten tyystin unohda.

Alkushokki ja epäusko, miten saimme tietää raskaudesta – rv 4+5

Kävimme koko perhe tunnelmoimassa lähestyvää joulua Tukholmassa. Kotimatkalla laivalla yritin nukuttaa esikoista yöunille ja hänen kiipeillessä päälläni, ihmettelin, kun taaperon painiotteet ja päällerysähtämiset ottivat rinnoille yllättävän kipeää. Silloin mieleeni tuli ensimmäisen kerran ajatus siitä, että voisinkohan olla raskaana. Mitään tuota ihmeellisempiä oireita mulla ei ollut, mutta tajusin, että kuukautisetkin olivat noin viikon myöhässä. En ollut kuitenkaan niitä sen koommin ehtinyt vielä edes kaivata, sillä pari kuukautta aiemmin sairastettu korona oli tehnyt hieman temppujaan kierrolleni. En siis tuossa vaiheessa pitänyt todennäköisenä, että todella olisin raskaana. Ajatus ja pienen pieni herännyt toive mahdollisesta raskaudesta jäi kuitenkin häiritsemään niin paljon, että kotiin päästyämme syöksyin suoraan vessaan muulle perheelle kertomatta tekemään raskaustestin.

Olimme puolison kanssa päättäneet jo alkuvuodesta, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Emme kuitenkaan yrittämällä yrittäneet uutta raskautta, sillä minulla oli ajatus, että haluaisin esikoisen raskauden ja vauvavuoden jälkeen ensin saada taas enemmän omasta itsestäni ja hyvinvoinnistani kiinni. Koska esikoista saimme odottaa sen viisi vuotta, emme kuitenkaan halunneet sulkea raskauden mahdollisuuksia meiltä pois ja jätimme ehkäisyn tuolloin alkuvuodesta pois.

Vuoden aikana tein muutaman negatiivisen raskaustestin, kun edellisen raskauden jälkeen voimistuneet PMS-oireet saivat minut erehtymään niiden olevan raskausoireita. Olin melko varma, että tälläkin kertaa vain kuvittelin tai liioittelin itselleni raskausoireita toiveikkaana. Shokki oli kuitenkin melkoinen, kun testi näytti vahvasti positiivista. Kun näin positiivisen raskaustestin tuloksen tikussa, ryntäsin vessasta ulos näyttämään testiä puolisolleni. Tuijotimme molemmat testiä suut ammollaan ja epäuskoisesti naurahdellen. Vaikka testin tuloksesta ei ollut epäilystäkään, emme siltikään meinanneet millään uskoa sitä todeksi. Katsoin puolisoani ja vieressä leikkivää esikoistamme ja sanoin: ”Meille tulee toinen”.

Alkuraskauden oireet – rv 4+5-11+0

Ensimmäisten oireiden ilmaantuessa, eli rintojen kipeytyessä olin raskausviikolla 4+5. Ensimmäiset raskausoireet olivat siis tulleet tuolloin, mutta seuraavat oireet ilmaantuivat parin viikon päästä, kun raskausviikolla 6+4 oli ensimmäinen päivä, kun oli todella huono olo. Raskauspahoinvointi oli saapunut. Alkuraskauden aikana olot pahoinvoinnin kanssa vaihtelivat todella paljon, sillä joinain päivinä vointi oli lähestulkoon normaali ja joinain päivinä kuumassa suihkussakin käynti sai yökkäilemään. En kuitenkaan tälläkään kertaa oksentanut kertaakaan, vaikka toisinaan tuntui siltä, että se olisi saattanut jopa helpottaa oloani. Pahimmat pahoinvoinnit helpottivat pikkuhiljaa noin raskausviikkoon 11 mennessä.

Vaikka hajuaisti herkistyi nopeasti lähes vainukoiran tasolle, eivät mitkään ruuat tai niiden hajut erityisemmin ällöttäneet mua. Se mikä sen sijaan sai vellovan olon, ja tää on mulle sitten aivan yhtä mysteeri, oli esikoiselle iltasatujen lukeminen. Aivan super outoa. Joka kerta, kun otin jonkun lastenkirjan käteeni ja aloin lukemaan ääneen, nousi mulle pala kurkkuun ja teki mieli yökätä. En ymmärrä miksi, koska esikoiselle lukeminen on ollut aivan lemppareinta tekemistä tähän asti.

Pahin alkuraskauden oire oli kuitenkin aivan jäätävä närästys. Usein mun pahoinvoinnit oli ihan puhdasta närästystä, kun se oli ajoittain vain niin voimakasta. Ja se tuli ihan kaikenlaisesta syömisestä. Söin tai join liian hapanta ruokaa tai juomaa = närästys. Söin liian rasvaista ruokaa = närästys. Pidin liian pitkän tauon syömisestä ja söin = närästys. Söin normaalisti = närästys. Luojan kiitos tämäkin oire helpotti pikku hiljaa, kun alkuraskaus oli ohi.

Kaikenlaisia pienempiä oireita koin jonkin verran alkuraskauden aikana, mutten jaksa niitä ruveta erikseen luettemaan. Pääsääntöisesti näistä kaikista oireista huolimatta voin onneksi melko hyvin ja pystyin esimerkiksi käymään töissä ja yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta toimimaan arjessa melko normaalisti.

Niskaturvotusultra

Vaikka alkuraskaus tuntui menneen muun elämän ohella eteenpäin toisinaan lähes huomaamatta, tuntui taas ensimmäisen ultran odottelu samaan aikaan pitkältä. Raskausviikolla 12 pääsimme vihdoin kurkkaamaan pientä niskaturvotusultraan. Ennen tuota hetkeä olin jotenkin päässäni jännittänyt ja kauhistellut, että mitä jos kohtaisimme sen kaikkein pahimman näyn. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan saimme nähdä vinhasti käsiä ja jalkojaan heiluttelevan pienokaisen ja kuulla vahvan, tasaisen sykkeen. Siinä hetkessä pääsi helpotuksen itku. Testienkin mukaan kaikki oli hyvin ja masussa näytti kasvavan normaalisti kasvava pieni elämän alku.

Kun tuosta viimeisimmästä alkuraskauden jännityksen aiheesta eli nt-ultrasta oli päästy eteenpäin ja pahimmat oireetkin tuntuivat loppuneen kuin seinään, tuntui loput alkuraskaudesta vain huomaamatta lipuvan toisen kolmanneksen puolelle.

Tuo kolmanneksien taite oli sellaista aikaa, jolloin useinkin jopa unohdin olevani raskaana hetkellisesti. Voin aivan älyttömän hyvin ja aloin olla kevein mielin raskauden kanssa.

-J

Psst! Voit seurata arkeani myös instagramissa @jasminsavo