Kuka täällä on ja 20 faktaa minusta

Moi ja tervetuloa mun blogiin! Ajattelin näin ensialkuun lyhyesti esitellä itseni ja kertoa millaisesta elämästä täällä kirjoitellaan. Koska itseni esittely on aina vähän hankalaa, otan tuekseni myös 20 randomfaktan listan!

Minä

Mä olen Jasmin. Olen 30-vuotias, hiljattain äidiksi tullut nainen, joka viettää tällä hetkellä leppoisaa arkea hyvin syvällä vauvakuplassa. Perheeseemme kuuluu itseni lisäksi aviomieheni sekä nelikuinen esikoistyttömme, joka syntyi maaliskuussa pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen. Äitiys on ollut jo tähän mennessä melkoinen oppimatka, vaikka vasta alkutaipaleella ollaan.

Asumme tällä hetkellä Espoossa rivitalossa, mutta haaveilemme jonain päivänä muuttavamme omaan taloon. Unelmoin isosta ja avoimesta keittiöstä, jonka saarekkeen ympärillä hyörisi elämä ja leivinuunissa paistuisi leipä ja uunipuuro.

Olen ollut samassa työpaikassa kahdeksan vuotta, mutta en tiedä mitä haluan tehdä äitiysloman jälkeen. Toiveenani olisi jossakin vaiheessa opiskella lisää, jotta saisin uusia tuulia uralle. Se mitä sitten haluaisin opiskella, on vielä pohdinnan alla. Olen visuaalinen ihminen ja tykkään mm. valokuvauksesta, joten hieman kyllä houkuttelisi yhdistää jotenkin tämä asia tulevaan uraan. Mutta, aika näyttää! Tässä äitiyslomalla on ollut hyvää aikaa pohdiskella, unelmoida ja fiilistellä tulevaa. Aika vain tuntuu hupenevan ihan liian nopeasti.

20 faktaa minusta

1. Olen ikuinen haaveilija. Haaveilen aina jostain, ja siksi minun onkin välillä vaikeaa pysähtyä nauttimaan hetkestä.

2. Mulla on hyvä suuntavaisto ja hahmotuskyky. Jo pienenä osasin neuvoa ulkoa reittejä milloin mihinkin, esim. meiltä mummilaan.

3. Rakastan musiikkia ja laulamista, mutta viime vuosina mulla on ollut aivan liian vähän aikaa paneutua näihin. Myös Spotify on muuttanut mun musiikin kuluttamista niin, että vain lisäilen kappaleita randomista tykättyihin kappaleisiin aina kun kuulen jonkun hyvän biisin. Sitten mä vaan soitan näitä randomeita kappaleita tuolta listalta sen kummemmin paneutumatta artistiin tai vaikka albumiin, joilta kappaleet löytyvät. Tämän tavan yritän parantaa!

4. Vihaan odottamista. Siksi olen itse aina ajoissa kaikkialla.

5. Olemme seurustelleet mieheni kanssa vuodesta 2012 ja naimisiin menimme 2017.

6. Olen herkkis. Liikutun helposti ja aistin tunnelmia ympäriltäni todella herkästi, välillä jopa liiaksikin. Tämä piirre näkyy myös musiikkimaussanikin, sillä mitä utuisempi ja haikeampi tunnelma biisissä on, sitä todennäköisemmin pidän siitä.

7. Pidän ruoanlaitosta ja hyvästä ruoasta. Vauvan tulon jälkeen ei tosin kokkailuille pitkän kaavan mukaan ole ollut aikaa eikä oikein jaksamistakaan.

8. Olen käynyt kansainvälisen yläasteen. Oppitunnit ja -materiaalit olivat suomeksi tai englanniksi.

9. Olen huono lukemaan kirjoja, vaikka lukemisesta pidänkin. Luen oikeastaan vaan lomilla. Viimeisin lukemani kirja taitaa olla Camilla Läckbergin Hopeasiivet.

10. Innostun helposti uusista asioista, mutta intoni myös lopahtaa yhtä helposti. Varsinkin, jos uusi asia vaatii harjoittelua tai uuden taidon opettelua, menee mulla hermot nopeasti ja lyön hanskat tiskiin.

11. Mun all-time suosikkisarjoja on mm. Greyn Anatomia, Handmaid’s Tale, Game of Thrones (paitsi viimeinen kausi) ja Frendit. Tykkään rentoutua sarjojen parissa, kun vietän kotipäiviä. Netflixistä tulee usein ahmittua uutuussarjoja ja ne tulee katsottua nopeasti.

12. Rakastan mökkeilyä, muttei meidän perheessä ole mökkiä.

13. Olen harrastanut nuoruudessani lentopalloa neljä vuotta. Se oli ihana harrastus, mutta se jäi, kun muutin muualle Helsingistä opiskelemaan.

14. Ennen raskauttani olin muuttanut elämäntapojani paljonkin kevään ja alkukesän aikana. Olin matkalla elämäni kuntoon, kunnes tulin raskaaksi ja liikunta jäi lähes kokonaan, sillä se aiheutti minulle pahaa oloa. Nyt synnytyksen jälkeen olen pikku hiljaa yrittänyt löytää tietäni takaisin tuolle elämäni kunnon polulle, mutta se on osoittautunut yllättävän hankalaksi.

15. Haaveilemme mieheni kanssa myös toisesta lapsesta. Sen aika ei tosin ole ihan vielä, sillä haluamme keskittyä nyt ensin esikoisemme vauva-aikaan ja mieheni opiskelujen viimeistelyyn.

16. Inhoan lakua. En vain pidä sen mausta yhtään ja kaikki aina ihmettelevät tätä. Sen sijaan rakastan salmiakkia! Mitä suolaisempi salmiakki, sen parempi!

17. Autossa soi yleensä YLEX, oma Spotifyn soittolista tai viimeisimpänä ollaan kuunneltu paljon Doubleclap Radiota.

18. Unelmieni matkakohde on New York. Pääsimme mieheni kanssa matkustamaan pitkän haaveilun jälkeen tuonne 2019 keväällä ja kaupunki kyllä ylitti villeimmätkin unelmani. Kunpa pääsisi taas pian matkustamaan tuonne!

19. Olen jouluihminen. Herkistyn pelkästä ajatuksesta, että tyttömme pääsee ensi jouluna viettämään ensimmäistä jouluaan. <3

20. Haluaisin opetella leipomaan.

Jatkossa blogitekstien teemoina pyörii varmasti vauva-arki ja perhe-elämä. Tervetuloa mukaan!

Voit myös seurata meidän touhuja Instagramissa @jasminsavo

Perhe Oma elämä Vanhemmuus Höpsöä