Mitä meille kuuluu nyt

Ensimmäinen vauvavuosi oli ja meni ja viime kuussa esikoisemme täytti jo kaksi vuotta. Kuten vauvan puolivuotispostauksessa ajattelinkin, toinen puolikas vauvavuodesta meni todellakin vieläkin nopeammin. Tuona toisena puolikkaana saimme todistaa, kuinka pienestä vauvastamme kasvoi menevä ja aina vain osaavampi taapero. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, olen ollut jo reilun vuoden töissä, esikoinen on aloittanut päivähoidon puoli vuotta sitten ja odotamme perheeseemme pikkusisarusta saapuvaksi kesän lopulla. Voin sanoa, että viimeinen vuosi töihin paluuni jälkeen on ollut melkoista haipakkaa ja meininkiä on riittänyt uudenlaisen arjen, työn, perhe-elämän, hyvinvoinnin ja esikoisen aloitettua päivähoidon, jatkuvien sairasteluiden, kanssa.

 

 

Palasin töihin tammikuussa 2022 esikoisen ollessa 10kk ikäinen. Puolisoni jäi lapsemme kanssa hoitovapaalle ja oli hänen vuoronsa päästä viettämään arvokasta aikaa tyttäremme kanssa. Alkuun tuntui hyvin oudolta palata työelämään, olin niin irtautunut koko hommasta vauvavuoden aikana ja uppoutunut sen tuomaan kuplaan. Tuntui, että paluu koitti aivan liian aikaisin, vaikka samalla tuntui hyvältä tehdä jotain aivan muuta, jotain omaa. Palasin heti täysillä työtunneilla töihin ja näin jälkeenpäin ajatellen olisi kyllä pitänyt aloittaa hieman hitaammalla tahdilla. Kesään mennessä nimittäin totesin, että nyt vähän väsyttää.

 

 

Kesän yritin kerätä hieman voimia takaisin, kunnes syksyllä esikoisemme aloitti päivähoidon ja aivan uudenlaiset haasteet kuormittivat arkea. Kuten tyypillistä on, päiväkodin aloituksesta ensimmäinen puoli vuotta oli jatkuvaa sairastelua. Päivähoidosta kiersi meille aivan kaikki mahdolliset taudit vatsatautia lukuunottamatta ja me vanhemmat sairastimme vuoron perään kaikki ne samat taudit kuin pienokaisemme. En rehellisesti muista viime syksystä juuri mitään muuta, kuin sairastupaelämän.

Jouluviikolla saimme tietää, että odotan toista lasta. Uutinen oli samaan aikaan odotettu ja odottamaton, sillä vaikka toivoimmekin toista lasta ja olimme päättäneet, että toinen lapsi saa tulla, jos on tullakseen, emme uskoneet, että tärppäisi niin nopeasti. Esikoista kuitenkin toivoimme ja yritimme viisi vuotta, ennen kuin meitä lykästi. Raskaus on nyt jo puolivälissä ja vieläkin on hieman epäuskoinen olo, vaikka tunnenkin jo vauvan potkut mahassani.

 

Vielä olisi reilu kaksi kuukautta töitä jäljellä, kunnes jään ensin kesälomalle ja sitten äitiyslomalle. Odotan tulevaa kesää aivan valtavasti. Aion nauttia kesästä ja viettää paljon aikaa esikoisen kanssa kaikenlaisia kesäisiä puuhia touhutessa ennen kuin pikkusisarus saapuu. 💕

-J