Puolet vauvavuodesta
Esikoisemme täytti puoli vuotta viime viikolla. En voi käsittää miten nopeasti tämä aika on mennyt. Raskausaika tuntui piinaavaan pitkältä, kun odotti vain malttamattomasti vauvaa syliin. Viimeiset viikot ja päivät lasketun ajan lähestyessä olivat suorastaan tuskaisia, kun aika ei tuntunut kuluvan millään. Muistan viimeisinä päivinä tirauttaneeni itkut, kun olin niin turhautunut odottamaan ja kaipasin vauvaa niin kovasti jo. Mutta samantien vauvan synnyttyä aika kiihdytti tahtiaan pikakelaukselle.
Kuudessa kuukaudessa meidän lapsemme on kasvanut pienestä sylivauvasta kovasti jo meneväksi ja liikkuvaiseksi tyypiksi. On ollut huikeaa seurata, miten kiihtyvällä tahdilla hän on kehittynyt. Hän on jo niin menevä, että sylissä hän ei malttaisi välillä olla millään, vaikka äidillä olisi kova läheisyydenkaipuu.
Puolet vauvavuodesta on nyt siis eletty ja jotenkin mulle iski pieni paniikki siitä, että kohta tämä on jo ohi. Hän on niin kovasti toivottu ja odotettu lapsi, että tunnun eläväni koko ajan odottaen jotain tulevaa enkä ole tarpeeksi pysähtynyt hetkeen. Odotus ei jotenkin loppunut vauvan syntymään, vaan odotan koko ajan seuraavaa kehitysvaihetta. Mutta nyt mulla on todella haikea olo siitä, että niin moni ensimmäinen asia on jo koettu ja jo muutama viimeinen. Ensimmäinen kosketus, ensimmäinen imetys, ensimmäinen hymy, ensimmäinen nauru.
Samaan aikaan kuitenkin odotan kovasti näkeväni tytön kasvavan, oppivan uusia taitoja ja tutustuvani siihen, millainen pieni persoona hänestä puhkeaa. Odotan keskusteluita ja höpötyksiä tyttäreni kanssa, iltasatuhetkiä ja majojen rakennusta. On vielä niin paljon ensimmäisiä asioita edessä, vauvavuoden jälkeenkin. <3
Toisen puolikkaan vauvavuodesta yritän siis keskittyä enemmän hetkeen ja olemaan läsnä tässä ja nyt. Sillä se tulee menemään niin nopeasti ohi.
