Pelkoa ja inhoa muuttomyynnissä

Mä kuulun niihin ihmisiin, joiden aivoissa naksahtaa jokin, kun kuulee sanan ”muuttomyynti”, ”varastontyhjennys” tai ”hypersupermega-ale”. Tämä on suuressa ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että kammoan ahtaita paikkoja ja väkijoukkoja. Yleensä siis jätän suosiolla pahimmat ryysikset väliin jo pelkästään senkin vuoksi, että eihän tässä tuppukylässä mega-aleja yleensä ole, ja niinpä voin vedota pitkiin välimatkoihin jättäessäni alet väliin. Toisinaan kuitenkin harmittaa, kun muut kertovat halvoista löydöistään.

 

Sitten Silverjungle ilmoitti muuttomyynnistään. Tuossa ihan muutaman kilometrin päässä. Naurettavan hintaisia vaatteita, tänne, mulle, heti. Päättelin, että jos meen paikalle heti ovien auetessa, niin ehdin ennen pahinta ryysistä. Paska mäihä vaan, että niin olivat ajatelleet kaikki muutkin.

 

Siinä sitä olikin oikeaa viidakon meininkiä, kun paikkakunnan äidit taistelivat kynsin ja hampain viimeisistä frillahousuista ja tähtikuoseista. Itse seisoin jähmettyneenä väkijoukossa ja yritin kovasti hamuta ainoita vaatteita, joista tiesin poikani tykkäävän. Vahingossa mukaan lähti myös muutama hassu vaate siskontytöille. Miksi tytöille on aina enemmän kivoja vaatteita? Aina! No, naisten puolelle en edes uskaltanut, vaan kyynärpäillä huitoen taistelin tieni kassajonoon. Luojan kiitos, kymmenen minuuttia myöhemmin jonon pituus oli kymmenkertaistunut. Kuten sanoin, hullun touhua.

 

Mutta kyllä mua silti harmitti, että en saanut housuja itselleni. Niinpä mä uskaltauduin seuraavana päivänä paikalle tarkistamaan, josko kyynärpäitä olisi vähemmän liikkeellä. Ja olihan niitä. Frillahousut oli menneet, mutta löysin mä yhdet kivat haaremihousut tms. Tämmösiä rentoja kesäpöksyjä oon kovasti kaipaillut, eikä nyt ainakaan olleet hinnalla pilatut.

 

 

 

Housut: Silverjungle

Paita: New Yorker

 

Onko lukijoiden joukossa muita, joiden päässä kuuluu dingdong mega-alen aikaan?