Lapsen perspektiivistä

Hei! Taas pitkästä aikaa.

Tällä kertaa kameraan tarttui lapsi, äidin päivän tyyliä kuvaamaan.

Saimme hurjan paljon riemua tuosta kuvakulmasta. Alhaalta ylöspäin kuvattuna mittasuhteet muuttuivat todella hölmöiksi. Osassa kuvista jalkani näyttävät suhteettoman pitkiltä ja honkkeloilta. Näytänkö todella tuolta lapseni silmin?

Todennäköisesti näytän. Hassua kameran avulla konkreettisesti tajuta ja nähdä (vaikka kyllähän sen järjellä ymmärtää ja tietää), että lapsi todella näkee tämän maailman, jo ihan pituussyistä, aivan eri perspektiivistä kuin minä. 

Ne asiat, jotka olivat lapsena itselle isoja – voi miten pieniltä ne nyt tuntuvat. Lapsuuden muistot saavat aivan uusia muotoja, kun ne kohtaa uudelleen aikuisena. Asiat asettuvat uusiin mittasuhteisiin – lapsuuden suuri ja vähän pelottava kyy-metsä onkin aika pieni pöpelikkö, iso kallio, jonne kiipeäminen vaati todellista taitoa ja ponnistelua tulee nyttemmin harpattua yhdellä askeleella.

Eppu on viime aikoina innostunut hurjan paljon kuvailemaan. Pitänee lähteä tutkimusmatkalle kameran kanssa myös kodin ulkopuolelle. Selvittämään, miltä muu maailma lapseni silmin näyttää.