Mekon arvoinen tilanne

Kuopuksemme sai eilen nimen, minkä kunniaksi allekirjoittanut joutui kurkistamaan myös siihen osaan vaatekaappia, jossa roikkuu astetta hienompia hepeneitä (kyllä, minulla on sellaisiakin). Voinkin nyt ylpeänä kertoa, ettei päälleni eksynyt ainoatakaan henkkamaukan tekelettä, sillä vauvan ristiäisten kunniaksi ähelsin ylleni sukkahousut, pujahdin pikkumustaan ja viimeistelin asukokonaisuuden niillä ainoilla mustilla korkokengillä, jotka omistan. (Päästäni puuttuu kokonaan se nippeli, joka saa ihmisen halajamaan kenkäostoksille – i n h o a n kenkien ostamista, enkä halua rasittaa jalkojani koroilla muuten kuin erityistilanteissa.)

Ostin kyseisen mekon kolme vuotta sitten humanistisen tiedekunnan publiikkia varten. Tykkään tästä mekosta todella paljon, koska se laskeutuu päälle kevyen ja helpon oloisesti ja siinä on mukava olla. Kaiken lisäksi mekolla on vielä hyvin armelias luonne, sillä sitä ei haittaa, että painoin mekon ostaessani seitsemän kiloa vähemmän kuin nyt – vetoketju sujahtaa silti vaivatta kiinni. Käytin mekkoa myös esikoisen ristiäisissä, koska sitä ei tarvitse riisua pois imetyksen ajaksi (riittää että vetäisee vähän vetoketjua auki). Tällä kertaa tosin kävi niin onnellisesti, että unikekomme nukkui koko juhlatilaisuuden ajan, eikä minun edes tarvinnut ryhtyä imetyspuuhiin.

Mekko: Swing (Haloselta)

Kengät: Line Collection (Anttilasta)

Sukkahousut: House (Prismasta)

Korut: kello on Espritin, kaula- ja rannekoru Kalevalan Lumihiutale-sarjaa (kaikki lahjoja ihanalta mieheltäni)

Kasvojen kiilto: kuumuuden ja kiireen aikaansaama (pitäisi varmaan myös päivittää meikkipussin sisältöä eikä sutia kasvoille sitä samaa puuteria, jonka on joskus vuosia sitten löytänyt jostain alekopasta)