Olipa kerran liian paljon kaikkea

Kuinka paljon tunnetta ja asiaa voi ihmisen pään sisään mahtua samaan aikaan?

Tässä ajatusmyrskyssä ajattelin kuinka mieheni minua kelkkoisi jo hoitolaitokseen jos hänelle aina alkaisin avautumaan mitä kaikkea samaan aikaan mietinkään.

– Maalattaisiinko olohuoneen seinä mulperilla vai annetaanko sen olla väritön valkoinen?

– Uudessa air fryerissä pitäisi kokeilla kaikenlaisia raaka-aineita ja kyllä mielellään heti tänään, niitä kaikkia.

– Millainen kriisi on Ukrainan kohdalla edessä?

– Tuleeko vielä pahempi variantti koronasta sotkemaan jo suunnitellun yhteiskunnan avautumisen?

– Miksi ikävöin edesmennyttä ystävääni juuri tänään näin paljon, enkä lainkaan edesmennyttä isääni niin paljon?

– Ennustiko se viimeöinen uneni jotain vai johtuiko sekava tarantinomainen filminpätkäni eilen nautituista parista punaviinilasillisesta?

– Miksi tänään pierettää niin mahdottomasti?

Kuulostaa varmaan monesta tutulta.

 

Tämä brainstorm toistuu usein ja sen vuoksi, juuri tänään perustin blogin, oman monologini eli Monoblogin.

Ajattelen että tämä saisi joskus ajatukset järjestykseen ja asioita tulisi pohdittua enemmänkin yksi kerrallaan  eikä kaikki olisi  sekasortoisena aivosumuna mielessä.

Tämä ensimmäinen tökerö postaukseni siis johdattakoon ajatukseni kohti ensimmäistä kirjoitustani. Opetteluahan tämä vaatii että sanat saa sellaiseen järjestykseen että joku ymmärtääkin kirjoituksestani jotain.

Tulen kirjoittamaan milloin mistäkin. Sodasta, rakkaudesta, lemmikeistä, ikävästä, sisustamisesta ja luoja ties mistä.

Toivottavasti joku niitä joskus jaksaa lukea ja kommentoidakin.

Kiitos että luit ensimmäisen kirjoitukseni ja toivottavasti suot toistekin aikaasi blogilleni, kunhan saan aiheitani ulos :)

Ruusuista kevättä kaikille!