Viikonloppufiilinkiä

Mies oli liesussa kuluvan viikonlopun ja äitini tuli auttelemaan minua arjen askareissa. Kahden lapsen ja ison koiran huushollissa yhdellä kädellä toimiminen on joissain tilanteissa absurdia.

Tajusin äitiäni odotellessa, että hassua kyllä, vaikka olemme läheisiä ja näemme usein, vaikka olemme lasten kanssa ja koko perheellä olleet vanhemmillani yökylässä monesti ja vielä useammin yhtä aikaa kesämökillä, niin äiti ei ole ollut minun kotonani koskaan ennen yökylässä!

Äiti toi tullessaan juuri poimittuja valkeita kuulaita ja jäätelöä. Nams nams! Ihan ensimmäiseksi keitettiin kahvit ja syötiin viikon takaisista juhlista jääneet viimeiset kakut. Sen jälkeen aloitettiin iltaruuan valmistus, uuniperunoita, tuorejuustoa, salaattia ja tonnikalaa. Nuorimmainen oli nukkunut niin olemattomat päiväunet, ettei syömisestä tullut mitään ja lopulta nukahti pullon kanssa syliin.

Annoimme pienen nukkua lyhyet iltatorkut ennen kuin herätin kutittelemalla ja pusuttelemalla ylös ja lähdettiin yhdessä puistoon ja koiran kanssa lenkille. Isommat pojat olivat tylsistyneinä pihalla ja kun eivät saaneet mennä porukalla leikkimään meille sisälle, niin päättivät lähteä mukaan leikkipuistoon. Hyvä niin. Koiralle löytyi parkkipuu sopivan matkan päästä leikkipuistoa ja pojat kirmasivat leikkimään ja hui hurjaa menoa, pienin isojen perässä!

Puiston jälkeen iltapesulle, jäätelölle ja lapset nukkumaan. Äiti silitti minulle uudet verhot olkkarin ikkunaan. Ihanat verhot. Ihanampi äiti. Rakas äiti. Unet maistui ja aamulla virkeinä ylös. Nuorimmaisen ensimmäinen kysymys oli kun heräsi että ”Mummo?” Ja siellähän mummo oli olkkarissa kun kömmimme makuuhuoneesta ulos. Ei muuta kun kahvi porisemaan, koiruli aamupissille, aamupuuro tulille ja lasten aamuohjelmat telkkariin pyörimään. Verhot näyttivät olohuoneen ikkunassa edelleen tosi kivoilta, vaikka aurinko paljastikin likaiset ikkunat.

Tavallinen viikonloppu sai ihanasti väriä yövieraasta ja taas huomasin miten ihana perhe minulla onkaan! Ja ihana elämä. Vaikka juuri tällä hetkellä onkin vaikeaa ja kivuliasta ja vaikka edessä onkin vielä lisää kipua ja haasteita. Tämä tunne kantaa ja antaa voimia.