Minkälaista on olla kahden pienen lapsen äiti?

 

Toivepostaus!

 

Toinen lapsemme syntyi huhtikuussa, ja hänen syntymänsä jälkeen minulta on usein kysytty, minkälaista elämä on kahden pienen lapsen kanssa. Onko se yhtä selviytymistaistelua, pyykkivuorta ja vuosien unettomuutta? Näihin asioihin vaikuttavat luonnollisesti monet tekijät kuten perhetilanne, lasten ikäero ja temperamentit, mahdollisten tukiverkkojen apu sekä jokaisen oma jaksaminen ja sitä kautta muodostuva kokemus.

 

Esikoisemme oli vauvana suuritarpeinen, joten olin valmistautunut sotaan. Olin varma, että seuraavat pari vuotta tulevat menemään sumussa – vauva itkee, uhmaikäinen on mustasukkainen, ja uusien rutiinien muodostuminen ja etenkin toimivien sellaisten löytäminen jännitti. Maalasin kaikki mahdolliset pirut seinille ja valmistauduin pahimpaan. Kuopuksen ensiparkaisun jälkeen arkemme on kuitenkin soljunut eteenpäin mukavasti kuin itsestään. Kuinka tässä näin kävi?

 

Ensinnäkin. Esikoisen syntymä mullistaa koko elämän. Se pistää uusiksi aivan kaiken – identiteetin, kropan ja parisuhteen. Vie aikaa, ennen kuin tasapaino elämän eri osa-alueiden välillä alkaa löytyä muutoksen jälkeen. Oman lukunsa soppaan tuovat äitiyden erilaiset paineet, joita sekä yhteiskunta että äidit itse luovat itselleen ja toisilleen. Kun toinen lapsi syntyy, pahimmat kriiseilyt on toivon mukaan jo käyty läpi, eikä elämänmuutos ole niin totaalinen.

 

Pohdin äitiyden paineita aiemmin Pyhä äiti -kirjoituksessa. Pääset lukemaan sen täältä.

 

Olin toki kuullut urbaanilegendasta nimeltä ”helppo vauva”. En vain ikinä uskonut, että sellainen muuttaisi meille. Vauvamme on perustyytyväinen, aina iloinen ja olemme myös saaneet nukkua ihan kivasti. Hän viihtyy aikoja itsekseen leikkimatolla, ja kantoreppu on helpottanut niitä tilanteita, kun pienempi kaipaa syliä ja isompi aktiviteetteja. Esikoinen on ottanut siskon ihanasti vastaan, ja on avulias sekä äidille että vauvalle. Kuin ihmeen kaupalla myös elämänsä huonosti nukkunut esikoinen on alkanut nukkumaan ja ruokakin maistuu paremmin.

 

Vaikka vauva on edelleen täysimetyksellä, on pakkaseen pumpatut maitovarastot antaneet mahdollisuuden minulle toisinaan omaan aikaan, ja olemmepa mieheni kanssa päässeet kesän aikana viettämään aikaa myös kahdenkesken. Lapset ovat pieniä, mutta olemme pitäneet tärkeänä sitä, että molemmat saavat tehdä ja harrastaa muitakin asioita, jotta arki ei käy liian raskaaksi. Vanhempien hyvinvointi on koko perheen onnellisuuden perusta.

 

5 myyttiä elämästä kahden lapsen kanssa:

 

• Meneehän se toinen siinä samalla. Kyllä ja ei. Kahden tarpeissa on tuplasti hommaa, mutta toisaalta esikoinen on jo sen ikäinen, että osaa tehdä monia asioita itsenäisesti ja olla jopa avuksi!
• Kyllä lapsella pitää olla sisarus kaverina. Ei pidä. Mutta onhan se ihanaa seurata sisarussuhteen kehittymistä ja miten ovat toisilleen tärkeitä.
• Voiko toista rakastaa yhtä paljon kuin esikoista? Voi ja rakastaakin. Rakkaus on siinä mielessä hassu juttu, että se ei tästä maailmasta kuluttamalla lopu – päinvastoin!
• Kun lapsia on useampi, kaikki omat menot on peruttu 4evah. Enemmän säätämistä se vaatii, mutta lopulta järjestelykysymys.
• Miten sitä jaksaa? Raskaita hetkiä ja ajanjaksoja tulee väistämättä, mutta kuin ihmeen kaupalla sitä jaksaa, kun on pakko. Ja jos ei jaksa, on pyydettävä apua. Loppupeleistä se valloittava hymy, joka lapsen kasvoilta paistaa, on kaiken sen arvoista – ja enemmänkin.

 

Merkittävimpänä erona yhden ja kahden lapsen välillä koen kuitenkin tietynlaisen stressittömyyden. Kasvattajan identiteetin peruspilarit ovat muodostuneet, arki on jo rytmittynyt lapsille sopivaksi ja tietynlaiset elämän osa-alueiden priorisoinnit on tehty. Myös itsevarmuus vanhempana on kasvanut sekä luotto omaan intuitioon ja valintoihin on parempi. 

 

Miten sinä olet kokenut elämän muuttuneen toisen lapsen syntymän jälkeen? 

P.s. Pyykkivuorta ei voi välttää!