Golfmatka Vilnaan

IMG_20180828_092127_653.jpg

 

Golfia ja kulttuuria

 

Elokuun lopussa ilmassa alkaa olla syksyn tuntua. Monet viettävät mökkikauden päättäjäisiä, mutta minulle venetsialaisviikonloppu merkitsee nykyään kesän pidentämistä, kun edessä on Mirrigolf – jo perinteeksi muodostunut ystäväporukan golf- ja kulttuurimatka. Olen tutustunut näihin ihaniin ”mirreihin” muutamia vuosia sitten mieheni kautta, ja innostuin samoihin aikoihin myös golfin pelaamisesta. Vaikka ruuhkavuosien keskellä golfille on haastavaa löytää aikaa, on Mirrigolf ehdottomasti yksi kesän kohokohdista!

 

Tänä vuonna suuntasimme viikonloppulomalle Vilnaan. Kolmen päivän ja kahden yön aikana ehdimme golfin pelaamisen lisäksi tutustua mukavasti kaupungin sykkeeseen – ihaniin kahviloihin ja ravintoloihin, käydä illuusiomuseossa sekä spassa rentoutumassa. Hyppää mukaan Vilnan fiiliksiin!

Vilnan kadut.jpg

 

Europos Centro Golfo Klubas

 

Saavuimme Vilnaan perjantaina hieman ennen puolta päivää ja suuntasimme lentokentältä suoraan golfklubille. Golfkenttä ja miljöö olivat todella kauniita, ja kentän tunnelma oli samaan aikaan sekä ihastuttava että mielenkiintoinen. Klubilla oli paljon lapsia ja heille järjestettiin kursseja, mikä oli ihanaa, sillä näin perheellisenä arvostan sitä, että lapset ovat tervetulleita mukaan kentille.

 

Kentän toimitusjohtajan mukaan golfin pelaaminen on Liettuassa vielä melko uutta ja harrastajia on vähän. Tämä näkyi kentällä tyhjyytenä ja huomasimme myös, ettei etiketeillä ollut niin väliä. Suurimman osan ajasta olimme ainoat pelaajat pitkän matkan säteellä, kun taas välillä pelaajia ilmestyi kirjaimellisesti kuin tyhjästä – osa pelasi samaa väylää kahteen kertaan ja muutenkin tuntui siltä, ettei väyläjärjestyksellä ollut niin väliä. Toisaalta se sopi meille, sillä kenttä oli raskas pelata, eikä meidän tarvinut kiirehtiä, kun kukaan ei ollut hönkimässä niskaan. Ehdimme siis hyvin nauttia auringosta ja hyvästä fiiliksestä!

Mirrigolf2018.jpg

Hauska yksityiskohta tällä klubilla oli, että se sijaitsee aivan Euroopan keskipisteessä! 

 

Vilna – kaupunki ja kuppilat

 

Majoituimme Vilnassa 8 hengen Airbnb-asunnossa, joka sijaitsi yllättävän korkkariystävällisessä vanhassa kaupungissa. Vanhan kaupungin talot olivat hyvin hoidettuja ja kaupunki oli yleisilmeeltään todella siisti. Asunto oli kävelymatkan päässä ostos- ja ravintolakaduilta, vaikka toisaalta taksikyydit eivät maksaneetkaan juuri mitään. Liettuan hintataso on muutenkin mukava kukkarolle, joten jos suunnittelet budjettimatkaa, on Vilna oiva valinta. Myös lyhyt, reilun tunnin lento Helsingistä antaa enemmän aikaa oleskella kohteessa.

Ranskalaiskatu.jpg

Boulangerie.jpg

Pieni pala Pariisia! Läheisestä Boulangeriestä löytyi ihania herkkuja aamupalalle.

 

Vilnassa ihastutti etenkin industrial-henkiset kahvilat ja ravintolat sekä mukavan rento ja kiireetön tunnelma. Ruoka oli pääasiassa hyvää ja maukasta, lukuunottamatta lauantai-illan dinneriä, joka ei aivan lunastanut menun lupauksia. Yksi lemppariravintoiloistani reissulla oli Kitchen, jonka katkarapurisotto oli taivaallista!

Kitchen.jpg

Risotto.jpg

Nam!

 

Vilnasta löytyi myös kivoja yökerhoja, joista Bardakas ja Pantera jäivät parhaiten mieleen. Klubeilla ei kuitenkaan ollut juuri lainkaan istumapaikkoja muille kuin pöydän varanneille, joten suosittelen laittamaan mukavat kengät jalkaan, jos tanssijalkaa vipattaa. Tai vaihtoehtoisesti – osta pöytä.

IMG-20180825-WA0020.jpg

Huom! Jos drinkki on kallis, se todennäköisesti on ISO.

 

Elämykset

 

Sunnuntaina ehdimme vielä ennen lennon lähtöä ottaa rennosti. Azia Span jalkahieronta oli mitä parhain keino rentouttaa golfkierroksen ja korkkarikävelyn uuvuttamat jalat. Jos puolestaan etsit hauskaa tekemistä, voin myös suositella paikallista illuusiomuseota, jossa sai ihmetellä optisia harhoja ja ottaa hauskoja kuvia!

Illuusiomuseo.jpg

Saa nähdä, minne Mirrigolf 2019 vie meidät. Sitä odotellessa!

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat Suosittelen