Vauvan unikoulu
Eroon vauvan univaikeuksista
Jes, vihdoinkin uskallan sanoa ääneen, että meillä nukutaan! On vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Sitä kirjoittaessani olin todella väsynyt kuukausien (ja jopa vuosien) huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Nyt olen kuin toinen ihminen – täynnä energiaa ja mieli on sekä levollinen että luottavainen. Syynä siihen on, että viimein olemme saaneet öitä ehjemmiksi. Teimme päätöksen aloittaa unikoulu,ja muutokset nukkumisjärjestelyihin tehtiin kahdessa osassa; ensimmäisessä vaiheessa vauva siirtyi nukkumaan samaan huoneeseen isosiskon kanssa ja toisessa vaiheessa lopetimme yösyötöt.
Vauvan siirtäminen samaan huoneeseen sisaruksen kanssa
Olin pistänyt merkille, että nukkuessamme vauvan kanssa samassa huoneessa häiritsimme toinen toistemme unta. Nukuimme molemmat levottomasti, ja heräsin aivan pienimpiinkin ääniin. Niinpä päätimme kokeilla vauvan sängyn siirtämistä samaan huoneeseen vanhemman sisaruksen kanssa. Teimme muutoksen vauvan ollessa noin 8,5 kuukauden ikäinen. Jo ensimmäisen yön jälkeen yöheräilyt vähenivät merkittävästi; aiemman 10-15 yöheräämisen sijasta herättiin enää keskimäärin 4 kertaa yössä. Itse muutto sujui hyvin, mutta nukkumaanmenoon tuli uudenlaisia haasteita. Jos tytöt yritti laittaa samaan aikaan nukkumaan, meni se ihan höpöksi eikä kumpikaan lapsista malttanut alkaa unille. Niinpä siirryimme lukemaan vanhemman iltasadut toisessa huoneessa ja hänet siirrettiin omaan sänkyyn vasta, kun pienempi oli nukahtanut.
Vaikka heräämiset vähenivät, koin kuitenkin todella raskaaksi aina nousta ja kävellä toiseen huoneeseen imettämään. Niinpä muutaman viikon jälkeen otimme käyttöön järeämmät keinot.
Yöimetysten lopettaminen tassuttelu-unikoulun avulla
Halusin lopettaa yösyötöt mahdollisimman lempeällä menetelmällä. Tassuttelu-unikoulu oli minulle tuttu jo esikoisen ajoilta – tosin silloin se, kuten ei mikään muukaan unikoulu, tuonut helpotusta. Tassuttelu-unikoulussa pyritään auttamaan vauvaa nukahtamaan itsekseen ja pääsemään muodostuneesta uniassosiaatiosta (meidän tapauksessamme rinnasta tai pullosta) eroon kolmen vaiheen avulla:
- Vauva laitetaan väsyneenä omaan sänkyynsä, minkä jälkeen poistutaan paikalta.
- Mikäli vauva alkaa itkeä, palataan huoneeseen ja vauvaa ”tassutellaan” kädellä selän päältä. Tärkeää on, että vauva ei saa nukahtaa silittelyyn, jotta uniassosiaatio ei siirry silittämiseen.
- Jos vauva alkaa itkeä, otetaan hänet syliin, kunnes hän rauhoittuu. Siirrytään takaisin kohtaan 1.
Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löytyy tassuttelu-unikoulun lisäksi muutamia muita unikouluvaihtoehtoja.
Kahvi – äidin paras ystävä vauvavuoden aikana.
Aloitimme unikoulun vauvan ollessa hieman päälle yhdeksän kuukautta. Ihan alkuun määrittelin yön keston eli ajan, jolloin ruokapalvelu on suljettu. Meidän unirytmiin sopi parhaiten aikaväli klo 23:sta aamukuuteen. Yllätyksekseni unikoulu sujui todella kivuttomasti. Ensimmäisenä yönä oli yksi 1,5 tunnin ajanjakso, jolloin vauva protestoi muutosta. Seuraavana yönä se kesti 40 minuuttia ja kolmantena yönä 10 minuuttia.
Vauvamme on nyt 10 kuukautta. Hän heräilee tällä hetkellä keskimäärin kaksi kertaa: noin klo 4.00 sekä 7.00. Aamuyön herätyksessä riittää, että käy auttamassa hänelle tutin suuhun. Aamulla hän saa maitoa, ja siitä jatketaan unia vielä parin tunnin verran. Joskus hän saattaa herätä useamman kerran, mutta useimmiten jatkaa unia ilman, että huoneessa täytyy käydä. Nyt sisarukset ovat myös tottuneet toisiinsa ja nukkumaanmenokin sujuu melko kivuttomasti.
Ihana olo parempien öiden jälkeen! Viimein olen saanut puhtia myös jatkaa kuntosaliharrastusta!
Oletko saanut apua öihin unikouluista, tai onko jotkin muut järjestelyt saaneet öitä eheämmiksi vauvan kanssa?
Ihanaa sunnuntaita!
-Marika