Keikkaikävä

Hirveä ikävä keikoille.
Kauheat vieroitusoireet on jo.
 

Ikävä sitä tunnetta joka kihelmöi jännityksenä vatsassa, ennen keikkaa, kotona valmistautuessa.
Kun ei tiedä mitä laittaisi päälle ja meikatessa käsi tärisee.

Valitaan Spotifystä hyvää keikanodotusmusaa, tunnelman nostamiseksi.
Sitten ehkä avataan yksi lonkero ja etsitään kuumeisesti kaapin perältä sitä käsilaukkua joka on täydellinen just tänään.
 

Pohditaan otsa rypyssä millä kengillä jaksaa pomppia yömyöhäseen asti, läpi keikan, niin ettei varpaat itke verta.
Vaihdetaan mielipidettä vaatteista noin kuudennen kerran.
Lisätään toistamiseen ripsiväriä.

etsitään otsahiessä keikkalippuja ja ehditään vetää paniikit siitä että niitä ei löydy kunnes kolmannen lonkerohuikan jälkeen ne
löytyy sieltä mistä jo ekana katsoi.
 

Jonotetaan ulkona liian kylmässä tai paahtavan kuumassa.
etsitään narikka tai bajamaja.
Haetaan vettä ja ryysitään niin lähelle eturiviä kuin se suinkin on mahdollista jos ei sitten oo jo ostettu eturivistä paikka.
Ja sitten vain odotetaan. 

Vihdoin se alkaa, jalat tärisee ja mahasta kipristää. 
ekat kyyneleet on hyvin lähellä.
 

Sitten vaan lauletaan ja tanssitaan. 
Otetaan kuvia ja videoita, jos raaskitaan.
Seistään hiljaa ja nautitaan.

Laitetaan silmät kiinni ja itketään.
Nauretaan ja huokaillaan.
lauletaan ja tanssitaan, läpi yön.
 

On niin ikävä keikoille että sydän ihan halkeaa.
Onneksi on pari keikkalippua odottamassa.
ja pari pitäis ostaa kyllä lisää.
 

Kesä ja festarit.
Talvi ja klubikeikat.
Rakkautta, kaikki vain.
En vois elää ilman.
 

Onneksi kohta taas mennään. 
Tanssitaan ja lauletaan.
Hymyillään ja itketään.
Rakastetaan.