Elokuun ahdistus

Elokuu on taas täällä.
Vaikka onkin ihan kesäkelit,
lämmintä ja kuumaa riittää 
aurinko on lähes koko ajan näkyvissä,
hameella ja sortseilla 
pärjää hyvin
niin silti sen voi jo haistaa
ja iltaisin nähdä.
Syksy on tulossa.
 

Mä en tykkää syksystä.
En sitten yhtään.
inhoan sitä että pimeä alkaa jo päivällä kahden kolmen
aikaan, vettä sataa lähes koko ajan viistosti
ja no, se pimeä- se on tosi ahdistavaa.
 

Ja sitä pimeyttä kestää sitten ihan sinne
helmi-maaliskuuhun asti.
Varsinkin sitten jos ei ole lunta.

Mun ahdistuneisuushäiriön
syvimmät kuopat ja ahdistukset
on ollut aina syksyllä, 
ja se on aina semmonen kummitus tossa 
olkapäällä että koska se hyökkää päälle.

Kumpa kesä vois jatkua 
ihan joulukuuhun asti.

Parina viime yönä 
oon herännyt siihen että on ihan sysipimeää,
ja sit oon tajunnut että kohta on syksy.

Pitäis keksiä 
äkkiä jotain 
mikä vois auttaa
että se ahdistus ei nyt tule.

Onneksi vielä päivällä on 
valoisaa.
Edes hetken vielä.

Mä nautin nyt nää
viimeiset hetket
tästä valon 
määrästä,
täysillä.