Keskiviikkona oli läheisen ala-asteen pihalla kevätrieha,
jossa lapset keräsivät rahaa omaan kevätretkeensä.
Tapahtuma oli avoin kaikille joten suunnistimme sinne.
 

Olin kertonut Uhmaprinsessalle että siellä on poneja.
Uhmaprinsessa hoki koko bussimatkan:
”Missä on heppoja!”
”En näe heppoja!”
”Heppojaaaaaaa!”

Sanoin että kohta ollaan perillä ja sitten näet ponit.

Uhmaprinsessa tähän:
”Ne EI ole poneja, ne on heppoja!”

Selvä.

Uhmaprinsessa:
”Ne on varmaan oransseja, vihreitä ja liiloja!”

Hmmm ahaa.
Aivan.
Toivottavasti ei..
Kröhöm..
Onkohan ne pahastikkin sairaita?

”Mennään katsomaan.
Äiti luulee että ne on vaaleita, ruskeita, mustia, harmaita tai valkoisia.”

”Heppojaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!”

Onneksi matka ei tosiaan ollut ihan hirveän pitkä.

Poneja oli kolme.
Kaksi niistä oli ruskeita ja yksi vaalea.
Huhh onneksi näkyvissä ei ollut liilaa ponia.
Yksisarvisista puhumattakaan.

Uhmaprinsessa sai silittää ponia ja sai myös halin ponilta.
Vähän isompana saa sitten kiivetä selkäänkin.

Tapasimme myös pomppulinnan ja teimme suht läheistä 
tuttavuutta sen kanssa mutta koimme sen juuri sen verran
uhkaavaksi että pomppia emme uskaltaneet.
Ehkä seuraavalla kertaa.

Sitten Uhmaprinsessa näki hattaraa.
Ja sitten minä jonotin ainakin 20minuuttia sitä.
Uhmaprinsessa juoksenteli edes takaisin ja kävi aina välillä 
kiukkuisena sanomassa minulle että:
”Haluun hattalaaaa!”
ja ihmetteli selvästi miksi seison jonossa, enkä vain hae sitä hattaraa siltä sedältä sieltä tiskin takaa.
Ihmettelin itsekin.
 

Hän sai hattaran ja sepäs maistuikin makealta.
Hyvin upposi koko hattara.
Ja siitäkös sitten puhutaan edelleen että hattaraa sai.
Voi sitä onnea!
 

Oli kyllä kiva tapahtuma!
Oli jos jonkinmoista kojua ja kioskia, heppoja ja pomppulinnaa ja 
iloisia ihmisiä piha tupaten täynnä.

Tälläiset tapahtumat on kivoja ja
onneksi näitä on aika paljon näin kesällä.

Varmasti saadaan vielä hattaraa!