New in my beauty bag..

Reissussa ehdin myös lukuisten vaatekauppojen lomassa täydentämään myös kasaan kuivunutta kosmetiikka arsenaaliani. Mukaan lähti Sephorasta ( miksi  meillä ei Suomessa ole tätä liikettä??!!)  kovasti hehkutettu Urban decayn , naked basics luomiväri. Hintaa oli hieman alle kolmekymppiä ja täytyy sanoa, että ymmärrän nyt tämän paletin hehkutuksen. Tällä taikoo niin arki- kuin juhlameikinkin. Itse olen tottunut pyörittelemään reippaasti luomiväriä siveltimeen, jonka jälkeen olen alkanut supsuttelemaan ja näin tein myös tämän paletin kohdalla. Ensimmäisen kokeilun jälkeen olin kuin 5- vuotias lapsonen äitinsä meikkilaatikon löydettyään. Luomivärisiveltimellä ei tarvitse kuin hipasta väriä pintaan ja se on jo riittävä määrä. 

DSC_0389[1].jpg

 

 

naked.jpg

Siveltimistä hypäätäänkin aasinsillalla näihin Ecotoolsin harjaksiin. Näin nämä roikkumassa yhden kosmetiikkaliikkeen peräseinällä ja olihan näiden hypetyksen saaneiden siveltimien muutettava myös minunkin kosmetiikkalaukkuun. Harjasosa näissä siveltimissä on synteettistä ja varsi bambua. Metalliosat ovat valmistettu kierrätysalumiinista, joten aika ekologista vai mitä? Parasta näissä on myös toimivan tuotteen lisäksi niiden hinta. Köyhdyin näiden kahden siveltimen osalta reilut kuusi euroa. Suomen hintaa en kyllä tiedä tämän tuplapakkauksen osalta, mutta luulen ettei  montaa euroa voi heittää suuntaan tai toiseen. 

DSC_0391[1].jpg

Keväällä pääsin osaksi Costumen lukijaraati testaa ryhmään ja sain valtavan kasan vedenkestäviä ripsivärejä kokeiluun. Pakettia avatessani ajattelin , että tämän tytön ripsivärit on ainakin seuraavaksi vuodeksi eteenpäin tässä. Väärin ajattelin. En ole koskaan ostanut (muutaman kerran vahingossa) vedenkestävää rispiväri koska sen poistaminen on niin äärettömän hankalaa! ja toisekseen en pidä vedenkestävien ripsivärien laadusta kun ne tuuppaa aina olemaan hieman litkumaisia. Minä haluan, että ripsivärini on paksua tavaraa :D Kevään käytin saamiani ripsivärejä ja miten kävikään? Ripseni katkeilivat ja ohenivat vaikka käytin asianmukaista vedenkestävän ripsivärin poistoainetta. Reissulla palasin takaisin ei vedenkestävään laatuun ja valitsin Lancomen hypnose draman TIETENKIN. Tämä vaan on paras ripsiväri johon olen törmännyt. Ihanan kaareva harja ja muutamalla vedolla ripset näyttävät pitkiltä sekä tuuheilta. Tämä on luottotuotteeni. 

DSC_0393[1].jpg

Mitä tulee luottotuotteisiini niin Cliniquen kasvovesi kuuluu tähän kategoriaan. Olin keväällä muutaman viikon ilman tätä kun ajattelin, että kokeilen välillä jotain muuta, mutta nopeasti vaihdoin takaisin tuttuun ja turvalliseen kun huomasin kasvoilleni ilmaantuneet epäpuhtaudet. 

DSC_0394[1].jpg

En ole enää parikymppinen, joten oli jo aika ajatella myös silmänympärysihoa. Omaan perintönä ihanan tumman silmänympärykset, joita ei sitten peitetä muuten millään pakkelilla! Jos jollakin on hyviä ideoita niin otetaan mielellään vastaan!! Päädyin sitten hyllyjen välissä pyöriessäni tähän Cliniquen sarjan tuotteeseen. En tiedä mitä tältä tuotteelta tulisi odottaa mutta voin todeta ainakin sen, että muutaman viikon käytön jälkeen ovat pienet kuivat juonteet vähentyneet. Ehkä tämä olisi ollut syytä hankkia jo vuosia sitten. 

DSC_0397[1].jpg

Tottakai jokainen nainen ostaa reissultaan myös hajuvettä kuten myös minä. Olen hirvittävän nuuka mitä tulee tuoksuihin ja en voi käsittää miten joku voi pulittaa toistasataa euroa hajuvedestä. Itse kierrän aina ale -osaston ensin jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Tämä taktiikka kannatti jälleen, sillä sieltä löytyi tämä ihana Calvin Kleinin tuoksu. Voi miten tyytyväisenä kannoin tämän kassalle. Mikähän siinä onkin, että edulliset ostokset saavat aina hyvälle tuulelle? 

DSC_0398[1].jpg

Itseasiassa tähän eivät kosmetiikka ostokset jääneet .. tulossa vielä part 2. 

 

 

Muoti Iho Meikki Ostokset