Kun kiireessä hidastan

Muutamme alle viikon kuluttua uuteen asuntoon.

Kirjoitimme vuokrasopimuksen kuukausi sitten. Siitä kolme viikkoa leijuin onnellisena omassa kuplassa odottaen ajan kuluvan. Nyt muuttoon on viikko ja asuntomme on täyttynyt laatikoista, joista 99 % odottaa täyttymistä.

Tulen töistä kotiin ja haluaisin vain levätä, mutta touhuamista on jatkettava kotonakin. Leivon kaksi piirakkaa, koska jotain on syötävä. Ja on sitten vähemmän kannettavaakin…

Tarvitsen päiviini hetkiä, jolloin kotona on aivan hiljaista (ja mielellään siistiä). Tuntuu, että telkkarista tulee jatkuvasti joku jääkiekko-ottelu ja koti on koko ajan sotkussa. Se näissä pienissä asunnoissa onkin vikana, että muutama epämääräinen kasa siellä täällä saa asunnon näyttämään kuin pommin jäljeltä.

Alan hermostumaan ja mietin miksi en osaa rentoutua sekasorron keskellä.

Koira istuu eteeni, heiluttaa häntäänsä ja katselee syvälle silmiini tummilla nappisilmillään. Selvä, mennään ulos.

 

 

Olemme kävelleet 200 metriä ja päässeet läheiselle lammelle. Unohdan miksi aloin hermostumaan ja rentoudun. Tuo lampi on yksi lempipaikoistani ja tajuan olevani todella onnekas ettei minun tarvitse luopua siitä – muutamme käytännössä lammen toiselle puolelle.

Koira on haistellut tärkeimmät hajut ja hidastamme molemmat tahtia. Välillä se vilkaisee minua iloisesti virnistäen, kuin tietäen, että kävelylenkki auttaa kaikenlaiseen harmitukseen.

Kun kiireessä hidastan, muistan, että kiire on vain pääni sisällä. Ja kun tunnen itseni kiireiseksi, ei pitäisi ainakaan kiirehtiä.

Kun pääsemme kotiin, keitän teetä, sytytän kynttilän ja käperryn sohvalle lukemaan kirjaa. Ehdin pakata myöhemmin – ei tässä mikään kiire ole.

 Translation: Nature doesn’t hurry, yet everything is accomplished. – Lao Tzu