Sitä jotenkin juuttuu junnaamaan samoissa saumoissa, missä aina ennenkin. Ja samat tallatut polut tuppaavat näyttämään pian liiankin tutuille. Ajatukset alkavat kiertämään kehää. Rutinoituu ja sitten tylsistyy, vaikka kaikki onkin omalla tavallaan täydellistä.

Rutiineille ja tylsistymiselle on paikkansa, mutta luovuuden tappajina ne ovat tehokkaita. Ihminen tarvitsee tuulettumista ja sen takia tasaisin väliajoin tulisi tehdä sellaista, mitä ei tavallisesti tekisi.

Siksi pyrin sanomaan kyllä, vaikka toisinaan tekisikin mieli kieltäytyä. Liian monesti sitä kieltäytyy uusista kokemuksista, koska ne ovat tuntemattomia. Tuttu on turvallista ja tuntematon pelottaa. Pelon tarkoituksena on suojella meitä, mutta aika liian usein se estää meitä etenemästä elämässä. Sillä ei kai elämän ole tarkoitus olla tavallista paikallaan junnaamista – hetkittäin se on toki sitäkin, mutta enemmän se on kaikenkokoisia elämyksiä, kasvamista ja hyviä hetkiä toinen toistensa perään.

Uskon siihen, että pienillä jutuilla on suuri merkitys. (Kirjoitin tästä täällä). Ja sen takia keskityn tavallisiin tapahtumiin, joihin arjessa tulee törmättyä.

Yhtenä kesäiltana löysin itseni osittain oopperamusiikkiin painottuvasta pianokonsertista. Olen pianoa lapsena harrastukseksenikin pimputtanut, mutta tuskin olisin lähtenyt konserttiin ilman ystävääni, vaikka pianomusiikista pidänkin. Siksi on hyvä olla ystäviä, joilla on ainakin osittain aivan erilaiset mielenkiinnon kohteet kuin itsellä. 

Elämä olisi aika tylsää, jos kaikki olisivat kiinnostuneita vain siitä mistä minäkin.

Vaikka minusta ei tulisikaan uutta oopperamusiikin suurkuluttajaa, sai aivot uusia virikkeitä. Ja sellaisia se ihminen tarvitsee.

Translation: We keep moving forward, opening new doors, and doing new things, because we’re curious and curiousity keeps leading us down new paths. – Walt Disney

Seuraa blogia Bloglovinissa