Varastettuja hetkiä

Varastin tänään päivän itselleni. Jätin menemättä vaikka olisi pitänyt mennä.

Keitin kupillisen kahvia ja istutin itseni keittiön pöydän äärelle. Sytitin ne kynttilät, joita en oikeastaan koskaan polta. Hoidin ne asiat, mitkä olisi pitänyt hoitaa aikapäiviä sitten. 

Mietin vanhaa tuttua, jota en ole miettinyt aikoihin ja siivosin sen kaapin, jota en ole uskaltanut avata aikoihin.

Asiainhoitopäivän päätteeksi heittäydyin hetkeksi huilaamaan. Mietin sitä, että jos näkisi itsensä juuri niin kun muut näkevät. Toimisiko sitä sitten eri tavalla? Tekisikö erilaisia valintoja? Olisiko jotenkin rohkeampi? Vai olisiko sitä sittenkin yhtä ymmällään?

Huomaan koiran tuijottavan minua tylsistyneen näköisenä huoneen toisella puolen. Pian se siirtyy istumaan eteeni ja pieraisee.

Selvä mennään ulos -sanon ja ajattelen, että ehkä kaikilla muillakin on aika samanlaista, tällaista tavallista.

Toimii joka kerta, ajattelee koira.

Translation: Time stands still best in moments that look suspiciously like ordinary life. – Brian Andreas