Iskä ei tule enää kotiin

Katriinassa on remontti ja osastoja on hajautettu ympäri Vantaata. Iskä päätyi torstaina Korson vanhustenkeskukseen. Menimme äidin kanssa käymään. Miljöönä paikka oli sata kertaa miellyttävämpi kuin Peijas. Iskän omahoitaja oli ihana, vähän vanhempi rouva, sellainen jota tuntui kiinnostavan iskän vointi ja meidän omaisten hätä.

Iskä oli väsynyt, mutta jaksoi jutella vähän. Meillä oli jotain hoidon aloitus kaavakkeita täytettäväksi, mutta eilinen jo osoitti, että kaavakkeita on turha täyttää: iskä on tosi huonossa kunnossa.

Äiti ja isoveljeni kävivät eilen katsomassa iskää. He pääsivät myös lääkärin juttusille. Lääkärikin oli ihana, ensimmäinen kunnollinen Meilahden röntgenlääkärin jälkeen. Lääkäri kertoi Peijaksessa otetusta tt-kuvasta: tuumori on kasvanut ja on nyt 10×11 cm kokoinen. Etäpesäkkeitä on keuhkojen etupuolella. En voi edelleenkään uskoa, että peijaksessa ei tätä kerrottu, todettiin vain ylimalkaisesti, että kasvain on kasvanut. 

Lääkäri kysyi saattohoidon aloittamisesta. Siitä päätetään ensi viikolla.

Olin eilen iskän luona yksin. Vasta eilen tajusin miten huonossa kunnossa iskä on. Iskä nukkui ja minä juttelin vähän jotain. Kipuja ei ainakaan sinä hetkenä ollut. Iskä toivoi, että saisi olla samassa paikassa eikä joutuisi siirtymään. Katriinan remontti valmistuu huhtikuussa. En usko, että iskä on elossa enää silloin. Luulen että kyse on enää korkeintaan muutamasta viikosta.

Olen yrittänyt analysoida fiiliksiäni tämän prosessin ajan. Ystäväni ovat sanoneet, että olen ollut uskomattoman reipas ja vahva. Ne luonteenpiirteet ovat minussa itsessään. Olen miettinyt, että ymmärränkö vai hyväksynkö kuoleman. Tuntuu että ymmärsin jo alusta alkaen, hyväksynyt en niinkään. Luin kuolemasta ja yritin tehdä siitä arkipäiväisempää. Kuolema jo sanana on nii  vaikea. Mielummin mennään pois tai nukutaan pois tai menehdytään.

Tietyllä tavalla eilisen uutiset syövän ärhäkästä leviämisestä toivat pienen helpotuksen: nyt me tiedämme missä mennään ja tämä tieto kerrottiin meille ilman, että tarvitsi soittaa minnekään. Ja eilen nähtyäni iskän siinä kunnossa, kaikki realisoitui.

Iskä tuntuu olevan hyvässä paikassa niinkuin olin toivonutkin. Tiedän että lääkkeet saadaan sille tasolle, että kipujakaan ei enää lopussa ole. Sitten ei ole enää iskääkään. On vain kuihtunut ruumis, mieli, identiteetti ja persoona ovat lähteneet jo ajat sitten. Oikeastaan jo eilen mietin, että onko iskä enää siinä. Missä on se viisaus, nokkeluus ja huumorintaju? 

Käyn katsomassa iskää nyt joka päivä. Vierailuaikoja ei ole. Eilisestä alkoi viimeinen vaihe tässä taistelussa, joka oli tuomittu tappioon jo alkaessaan.