Joulu oli ja meni. Niin meni vuoden vaihdekin. Pidin juhlat, melutaso oli normaalista sound barin 11:sta tasolla 55. Meillä oli siis hauskaa. Pidin vaivaannuttavan puheen, jossa kiitin kaikkia, mutta en muista kiitinkö tarpeeksi, koska oikeasti olen kiitollinen kaikista ystävistäni, jotka ovat olleen kanssani tämän syksyn. Kaikki ovat kuunnelleet ja olleet läsnä. Pitäneet huolta. 

Nämä olivat itseasiassa ensimmäiset itse järjestämäni kotibileet – loppujen lopuksi, sen jälkeen kun lähdin kotoa, en ole asunut yksin kuin yhden kerran, silloinkin myyrmäessä. En ole pitänyt itseäni koskaan perinteisenä seurustelijana, mutta tähän tilastolliseen faktaan elämääni peilaten, en tiedä sittenkään tiedä mihin väittämäni perustan.

No, sitten on tämä syöpä, josta olen hieman etääntynyt, koska elämääni on osittain oudosti lipunut yksi ihminen, joka on sitten taas tehnyt minut hirveän onnelliseksi. Niin onnelliseksi, että olen vähän unohtanut kuoleman sairaan isäni. Mutta olen järkeillyt asian niin, että syksyllä on tullut itkettyä niin hirveästi, että nyt on hyvä hetki kerätä voimia sitä pahinta koitosta varten. 

Iskä on melko huonossa kunnossa. Lääkkeet ovat kuivattaneet kantapäät niin, että kävely on tuskaista eivätkä kantapäät ota oikein toipuakseen. Äiti on kokeillut niihin yhtä sun toista rasvaa, tuloksetta. Iskän pitäisi liikkua, sekin auttaisi kantapäihin, mutta liikkuminen on todella vaikeaa, koska kivut ovat niin kovat. Olisi eri juttu sairastaa syöpää niin, että tuumori vain olisi, mutta nyt kun se painaa koko ajan kylkeä, liikkuminen tekee kipeää. Eikä vain kipeää, vaan sattuu ihan perkeleesti.

Iskä kävi verikokeissa tällä kuluvalla viikolla. Arvot olivat edelleen normaalit. Hoitaja oli vähän sitä mieltä, että äidin pitäisi itse arvioida voiko iskä mennä sytostaattitiputukseen. Meinasin repiä taas pelihousuni, että viimeksi, kun tarkistin niin äiti ei ole hoitaja saatika lääkäri vaan omainen, että olisikohan tämän arvion tekeminen kenties jonkun hoitoalan ammattilaisen vastuulla kuitenkin? No, sitten tapahtui jotain ja ensi tiistaina on lääkärin käynti. Äiti pelkää pahoin, että sytostaatit eivät ole enää vaihtoehto. Iskästä en tiedä, olemme taas sillä tasolla, että emme puhu syövästä vaan kaikesta ihan muusta. Mutta sitten äiti soittaa minulle ja kertoo, että iskä on luovuttanut ja voi huonosti.

En tiedä pitäisikö minun yrittää ottaa asiaa puheeksi iskän kanssa vai jutella vain niitä näitä. En minä tiedä miltä se tuntuu, kun kuolemantuomio on jo annettu ja loppuaika on vain odottelua. Iskä sanoi, että jos joku tulee hänelle sanomaan, että on kipeä niin iskä kysyy, että onko sulla ollut syöpää? Että sitten vasta, kun olet sairastanut syövän, tiedät mitä on olla kipeä. 

Jos sytostaatteja ei anneta eikä sädehoitoa voi antaa, mitäköhän sitten tehdään? Lähdetäänkö sitten jo saattohoitoon? Vai odotellaanko kotona, että syöpä leviää ja sitten lähdetään Katriinan sairaalaan kuolemaan? Vai Terhokotiin? 

Mielikuvissani syöpää ei sairasteta näin. Syöpää sairastetaan sairaalassa, ei kotona kuumeisena. Niin, kuumettakin on aina välillä. Indikoikohan se siitä, että kasvain on levinnyt? TT-kuvaa ei ole otettu sitten diagnoosin jälkeen. Keuhkokuvia on otettu sitten senkin edestä, mutta niissä ei näy mitään. En täysin ymmärrä niiden merkitystä, mutta kait minun on vain luotettava, että sairaanhoitoalan ammattilaiset tietävät mitä tekevät.

Vuosi on tosiaan vaihtunut. Vuosi 2017 oli kaikkinensa aika perseestä, mutta tämän vuoden olen päättänyt olevan jo parempi. Tähän vuoteen kuuluu paljon rakkautta, uusi elämä, mikäli kaikki menee hyvin, mutta myös suurella todennäköisyydellä iskän kuolema. Kukaan ei halua sanoa hyvästejä, mutta sitten iskää ei enää satu eikä mekään olla näin rikki. Näiden kappaleiden kirjoittaminen laittaa aina itkettämään. Sitten pyyhin kyyneleet ja totean hiljaa mielessäni, että tämä on väistämätöntä, ja että olihan meillä hauskaa ja että iskä oli paras ja teki aina kaikkensa tyttärensä eteen.

Mutta vielä kuolema ei ole täällä. Ensin muutetaan iskä ja äiti uuteen kotiin ja tällä kertaa minä kiinnitän lamput kattoon ja taulut seiniin.