Orkidean hoitoa omin säännöin

Orkideako kertakäyttökukka?

Mikään ei sureta enempää kuin se että orkidea laitetaan roskiin. Olen sen kaksi kertaa joutunut tekemään itse, kun en osannut hoitaa ostamaani orkideaa ja innostuksissani kastelin ja sumuttelin sen siihen pisteeseen että sen lehtiruusuke alkoi märkänemään pilalle. Kaiken huipuksi huomasin sen pohjamateriaalissa juoksentelevan tuhatjalkaisen joka näytti häijylle. Silloin tökkäsin koko kärsineen komeuden roskiin.

Toinen tapaus oli että uskoin miniorkidean nauttivan kukkamultaan istutuksesta ja niinhän siinä kävi että henki oli pois aika pian kun juuret mätänivät.

Muutama vuosi meni väliä että en halunnut edes haaveilla orkideoihin kajoamista, mutta sitten tuli se kohtalokas IKEA reissu joka sinetöi kohtaloni. Sain ihanan Phalenopsis orkidean, ja päätin että tämän tahdon säilyttää hengissä!  Lisäksi olen nähnyt niin monilla ihania vuosikymmenenkin ikäisiä orkideoja, että en millään jaksa uskoa että minä en voisi oppia hoitamaan näitä kasveja monivuotisina kukkina.

Aika jälkeen IKEAn

Rupesin aktiivisesti etsimään neuvoja kuinka orkideaa kannattaa hoitaa. Ihmeekseni huomasin että vähän joka lähteessä annetaan erilaisia ohjeita.

Toisissa sanotaan että tarvitsee paljon valoa, jopa lisävaloa, toisissa taas että pärjää pimeässä. Toisissa käsketään kastelemaan upottamalla nopeasti kerran viikossa tai harvemmin ja toisissa ohjeissa käsketään pitämään vesiastiassa 15 min, tunnin tai jopa yön yli. Toiset sanoo lirauttavansa vettä joskus ja toisilla kukan juuret ovat koko ajan vedessä. Ja lannoitus! Lannoitusohjeissa joita löytyy suomeksi, on yleinen ohje että ei lannoitusta kun kukkii ja lannoitus silloin kun on lepoaika eli että kun ei kuki. Mutta osa ihmisistä sanoo lannoittavansa joka kastelukerta laimeasti.

Tähän hoitoasiaan ei siis löydy yhtä virallista totuutta. Järkeilinkin että minä tutkin runsaasti eri lähteitä, ja kehitän itselleni oman hoitorutiinin joka perustuu siihen mitä minä koen näiden kukkien parhaaksi.

Minun orkidean hoito rutiini

Minun kaunokaoseni ovat nyt juuri kylvyssä. Virallisista ohjeista huolimatta päätin että minun orkideani tulevat saamaan orkidealannoitetta ympäri vuoden vähintään joka toisella kastelukerralla. Perustelen sen sillä että luonnossa nämä kasvit saavat koko ajan suht samanlaista vettä. Ehkä joskus pidemmän sateettoman hetken jälkeen hieman ravinteikkaampaa, mutta tuskin koskaan puhtaaseen hanaveteen verrattavaa.

Youtubesta opin senkin että jos kukkiva orkidea ei saa ravinteita, se kuihduttaa koko kasvia.

Minä kastelen orkideani niin että annan niiden seistä vesi astiassa noin tunnin ja sitten kaadan veden pois. Samalla huolehdin että purkista kaikki vesi on valunut pois. 

Minulla on nyt 2 phalenopsista jotka kukkivat, hoidossa äidin phalenopsis joka ei nyt kuki mutta kasvattaa uusia lehtiä ja juuria sekä uutena se vaniljaorkidea. Se on vielä hengissä ja kasvattelee uusia juuria!

En sumuttele noita phalenopsis orkideoja, mutta olen pyyhkinyt niiden lehtien yläpinnoilta pölyt pois. Olen oppinut että alapinnoille ei saa koskea koska siellä on kasvin keuhkot joita ei saa vahingoittaa.

Tärkeä neuvo on että pisaraakaan vettä ei saa jäädä orkidean lehtihankoihin koska siitä alkaa kruunun mätäneminen. Jos siis lehtiruusukkeen keskus on musta, se on vahingoittunut.

Kasteluvälin määrää orkidea itse. Jos sen juuret ovat kaikki hopean harmaita, on aika kastella. Siihen kasteluväliin vaikuttaa kasvinkoko , pohjamateriaali, huoneen lämpö, valoisuus… ei siis voi sanoa että kerran viikossa on hyvä.

Ajattelin että pohjolan aurinko on niin kylmä ja himmeä, että minun orkideat saavat olla itä ja länsi ikkunalla ympäri vuoden. Tahdon niille mahdollisimman paljon valoa. En ajatellut kuitenkaan mitään lisävaloja hommata. Katsotaan kuitenkin miltä ne talvella näyttävät, tarvitaanko lisävaloa vai ei.

Mitä tein kaupan orkideoille kotona

Pakko myöntää että vaikka kasvin varmasti olisi hyvä antaa olla uudessa kodissa jonkin aikaa ihan rauhassa, olen nyt tehnyt sen että olen purkittanut kaikki nuo orkideat uudelleen. Pessyt juuret ja poistanut sen tiiviin turvemytyn ja terävän muoviverkon siitä juurien sisältä pois. Lisäksi leikkasin kaikilta kuolleet ja mädänneet juuret pois. Kasvualustaksi laitoin valmista orkideamultaa. Tuon valkoisen juuret olivat niin tiiviissä paakussa siinä kaupan purkissa, että sille piti vaihtaa isompi purkki. Sen purkki on ihan tavallinen muovinen kukkaruukku. En usko että näitä tarvitsee nyt ruukuttaa uudelleen seuraaviin vuosiin.

Tämä valkoinen ihanuus suorastaan nauttii kun se saa olla vesiastiassa imemässä kosteutta! Sen paikka on länsipuolella taloa, ikkunalla. Kaupasta ostaessa sen uusimmat nuput olivat kuivahtaneet ja ne putosi jo pois.

Pitäähän keitaalla olla orkideoja!

Korostan vielä että jokainen etsii ja löytää omat keinot hoitaa orkideoja, minä etsin koko ajan uusia vinkkejä kuinka saada paras hoitotulos näiden kanssa. Ainakin nyt kaikki näyttää hyvälle.

koti tutoriaalit piha-ja-puutarha vastuullisuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.