Oh friend! There is a treasure in your heart.
Otsikossa Yogi-teen aamun viisaus. Ennen kun pääsin nauttimaan aamuteestäni ja herkkuaamiaisesta, päätin vähän leikkiä. Mikään ei ole hauskempaa kuin ihanat eläingiffit kuten tämä. Nyt kuitenkin seuraa pyhä aamupalagiffi. Tai no, niitä on kaksi.
Helppoa kuin heinänteko. Jugua, omenaa ja mysliä. Maistuu ja häviää kiduksiin alta aikayksikön. Varsinkin rankan salireissun jälkeen. Olipa mukavaa, kun kerrankin oli aikaa ja tilaa tehdä salihommat rauhassa. Nyt tuntuu, että energiaa on yhtä paljon kuin pienessä kylässä. Vielä pitää mennä koululle treenaamaan. Toivottavasti keskustan puolimaratonin viimeisetkin osanottajat ovat päässeet maaliin ja rata on purettu, muuten saatan kiroilla, jos jumitun taas ihmispaljouteen.
Leivoin tosiaan eilen ruisleipää. Sulatettiin pakastin ja sieltä löytyi vanha juuri, josta sitten tein kolme herkkuleipää.
Resepti:
ruisleivän taikinajuuri
5dl vettä
5dl ruisjauhoja
ripaus himalajan kristallisuolaa
Taikinajuuri liotetaan veteen ja joukkoon heitetään silmämääräisesti suolaa. Annetaan olla niin kauan, kun jaksaa odotella. Seoksen pitäisi alkaa vähän kuplia. Itse en jaksanut kauaa, vaan heitin jauhot joukkoon parin tunnin päästä. Taas odoteltiin pari tuntia taikinan kohoamista ja sitten leivoin kolme lätyskää. Vettä päälle ja viillot pintaan. Uuniin maksimiteholla 15 minuuttia. Sen jälkeen laskin lämmön 200C ja annoin paistua toiset 15 minuuttia. Sitten uuni pois päältä ja annoin leipien hengailla vielä yön yli.
Päällehän laitoin sitä, mitä mieli teki. Söin suurella antaumuksella ja toivoin, että olisin tehnyt enemmänkin tätä jumalten ruokaa.
Ihanaa sunnuntaita! Aurinko paistaa!