Kirkas nykyhetki ja häikäisevä tulevaisuus
Ajattelin tuossa taannoin, onko suhtautuminen elämääni epärealistista. Elän kaupungissa, jossa voi pyöräillä kaikkialle ja hyvää ruokaa saa joka kulman takaa. Opiskelen rakastamaani alaa. Matkustelen verrattaen paljon, sillä poikaystäväni asuu ulkomailla. Minulla on ihana perhe ja mahtavia ystäviä. Asuntoni on siisti ja kaikin puolin toimiva, lukuunottamatta pakastinta. Tyytyväisyyttäni varjostaa se, että elän opintolainalla. En ole työllistynyt haluamallani tavalla muutettuani Tanskaan, vaan olen keskittynyt täysin opiskeluun.
Uskon, etten ole ainoa opiskelija, joka pohtii tätä seikkaa. Pelkään, etten opintojeni jälkeen työllisty heti, vaikka opintolainaa saakin jo alkaa maksella pois. Freelance-hommat ja ehkä jopa ns. päiväduuni on realiteetti, joka täytyy hyväksyä. On oikeasti vaan pieni kourallinen ihmisiä, siis koko maailmassa, jotka pääsevät heti maisterinpaperit käteen saatuaan vakituiseen virkaan musiikin alalla. Siksi olisi tärkeää oppia nauttimaan tästä hetkestä ja vapaudesta. Se olisi täydellinen kasvualusta oppimiselle. Olla vapaa ja valmis oppimaan. Ahkera ja kunnianhimoinen. Mutta myös armollinen.
Alla olevat kuvat osoittavat, miksi kannattaa elää hetkessä. Lähdin kaksi vuotta sitten reilille kesätöistä säästämilläni rahoilla. Kuukaudessa yksin ympäri Eurooppaa kierrellen oppi elämään hetkessä, kantamaan oman päänsä harteillaan ja nauttimaan siitä, ettei suunnitelmia ole. Tahdon sen tunteen takaisin.
Niinpä haastan itseni ihastumaan omaan elämääni. On niin paljon hyviä asioita, jotka ovat nyt. Kymmenen vuoden kuluttua olen jo aivan toisenlaisessa tilanteessa, toivottavasti tyytyväisenä. On aivan oikein olla huolissaan, eihän sille mitään voi, mutta huolehtiminen ei saa kristallipallon kuvaa kirkkaammaksi. Täytyy elää ensin nämä elämäni vuodet ennen vakituista työelämää ja mahdollisia muita elämän käännekohtia.
Ihana elämä! Ollaan kavereita, jookos?
Aion lisäksi haastaa itseni valokuvaamaan enemmän. Mukavampi palata korkeampiresoluutioisiin muistoihin.