Kuulumisia
Kaksi viikkoa on hurahtanut hujauksessa. Siinä meni vaput ja pääsiäiset. Täällä on kivaa ja aina vain kesäisempää. Parin viikon sisällä ollaan grillailtu, reissailtu, pyöräilty satoja kilometreja ja soitettu konsertteja ja mitä vielä. Kivaa aikaa.
Perjantaina lähden pikavisiitille Budapestiin. Näen mm. ystävän, jota en ole nähnyt kahteen vuoteen. Tiistaina menen työhaastatteluun kesätöitä varten. Paikka vaikuttaa rennolta ja mukavalta ja todella toivon, että nyt tärppää!
Teimme eilen pienen tutkimusretken Pohjois-Själlantiin ja sen ihaniin pikkukyliin. Kävimme Helsingørissä, Gillelejessä ja Hillerødissä. Mieletön reissu! 130kr päivälipulla pääsee siis matkustamaan lähestulkoon kaikkialla Själlannissa. Suosittelen lämpimästi niille, jotka ovat jo kääntäneet joka kiven Köpiksessä. Meillä reissu kesti kahdeksan tuntia ja tahtimme oli verkkainen.
Tänään oli sitten paluu arkeen. Poikaystävä lähti takaisin Budapestiin ja minä pesin pari koneellista pyykkiä, menin salille hikoilemaan ja aloin pitkästä aikaa kirjoitella blogiin! Myöhemmin pitää vielä hoitaa päivän työt, eli pyöräillä koululle harjoittelemaan. Mutta ennen sitä taidan vielä juoda kupposen teetä.
Mukavaa sunnuntaita!