Puuta ja heinää

Kiipeän puuhun aina, kun mahdollista. Pienenä ystäväni pihassa oli aivan mahtava kiipeilypuu, jonka oksilla pääsi ainakin neljän metrin korkeuteen. Etenkin talvella puu oli mieletön leikkipaikka, kun pudotessaan ei tarvinnut pelätä satuttavansa itseään. Kahden metrin lumikinos antoi pehmeän alustan pudotuksille. 

En ollenkaan hämmästele nykyään, kun joku sanoo: ”Anni, tuolla on kiipeilypuu! Mene sinne ja otan kuvan.” Tietokoneeni kovalevyllä on enemmän kuvia minusta puussa kuin vaikkapa selfieitä. Ja se on paljon se!

Tämän postauksen kuvissa kiipeilen Frederiksborgin linnan puutarhassa. En voi sanoa, että noin metrin korkeudessa olisi pelottanut. Hyppäsin kuitenkin aika vikkelästi alas, sillä saimme seuraksemme ihanan pullean kollikissan, jota silitellessä kissakuume kasvoi valtavasti!

Aina siis vain lapsettaa. Eikä haittaa yhtään. Tänään olin myös aikuisen ihmisen hommissa, eli työhaastattelussa. Ensimmäistä kertaa tuntui, että olin ihan oikeassa aikuisen ihmisen työpaikassa, enkä vaikkapa kahvilassa tai pikaruokalassa. Jotenkin noita musiikkihommia ei osaa laskea oikeaksi työksi, vaikka niistä saakin ihan oikeaa palkkaa. Joka tapauksessa, ensi viikolla menen vielä haastattelun toiseen vaiheeseen. Sormet ja varpaat ristiin, että saan maailman kivoimman kesätyöpaikan!

Raukea olo. Kotona ei ole muuta ruokaa kuin maissihiutaleita, joita poikaystäväni osti itselleen minun pyöritellessä silmiäni. Eihän aikuiset ihmiset syö maissihiutaleita! Aikuiset syövät jauhelihaa ja kasviksia. Ja jäätelöä. Noudatan edelleen samaa dieettiä: syö jäätelöä joka päivä. Se on kannattanut, sillä voin oikein hyvin ja jäätelö maistuu joka päivä ihanalle.