Aika laittaa sormet multaan
Rakastan kevättä!
On ihanaa alkaa suunnitella mitä istutuslaatikoihin istutan ja millaisilla kukka-asetelmilla täytän terassin ja sisääntulon.
Tänä keväänä mulla onkin uudet istutuslaatikot, jotka odottavat öljyämistä ja sisälaatikoita. Nämä laatikot saavat hoitaa porkkanan, sipulien ja lehtikaalin kasvun yhdessä tietysti minun ja tyttären kanssa.
Herneet ja pavut saavat kiivetä viimevuonna valmistuneissa köynnöslaatikoissa yhdessä samettiruusujen kanssa.
Yrtit löytävät tiensä erilaisiin ruukkuihin kuin myös mansikat saavat uuden kodin kolmikerroksisessa ruukussa.
Kukkia ilmestyy portin pieleen isoihin ruukkuihin tuijien kanssa sekä sisääntulon viereen, johon tulee kolmesta erikorkuisesta ruukusta asetelma.
Meidän terassi huutaa öljyä pintaansa ja kalusteita talvisäilöstä, mutta lisäksi hankintalistalla on vielä pari ulkomattoa sekä aurinkotuoli täyttämään tuota 80neliötä.
Mitä kevät tuo sinulle?