Huh huh hullunmyllyä

Tää suomen sää on niin ihana, että oikean ajoituksen kanssa saa olla tarkka. Mutta kuinka hyvin lopulta kävikään, sain meidän terassin öljyttyä niiden kahden poutapäivän aikana. 

Kalusteet kannettiin talvivarastosta ja nyt mallaillaan mitä tuleee mihinkin ja mitä vielä tarvitaan. Istutuslaatikot ovat lähes valmiina vastaanottamaan kasvatettaviaan.

Lastenhuone sai hieman uutta ilmettä kun verhoiltiin tuoleja uudelleen uusiin ”isojen lasten” väreihin sopiviksi. 

Ja minimalismipeli etenee hitaasti, mutta melko varmasti. Laskujeni mukaan poistettavia tavaroita on vielä reilu 200 jäljellä, joten kyllä tässä vielä kerättävää ja siivottavaa on.

Koti Sisustus

Lapsivapaa

Eilinen oli mitä ihanin päivä. Päivä alkoi reissulla Kevätmessuille ja päättyi muutamaan lasilliseen kuohuviiniä. 

Lähdin aamulla parin ystäväni kanssa kohti kevätmessuja ja mies jäi kotiin lasten kanssa. Kun messuni oli messuiltu muutaman tunnin kuluttua olikin mies ja lapset jo lähteneet lasten ystävän syntymäpäiville.

Joten kuohuva kylmään ja pensseli käteen. Käytin aikani öljyämällä kasvulaatikoita. Nyt puuttuu enään yksi kerros öljyä ja voi alkaa hankkia siemeniä meidän terassipuutarhaa varten.

Illalla nostin jalat olohuoneen pöydälle ja uppouduin messuilta keräämien esitteiden maailmaan ja nautin kuohuvaa, kunnes mies ja lapset tulivat lähes suoraan yöunille.

Kummasti tälläiset päivät piristää, vaikka liikettä ja touhua riitti lähes aamusta iltaan. Lisää tälläisiä päiviä kiitos.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli