Minä, ADHD

Pitäisi varmaankin ottaa nyt oikein kunnolla minä-aikaa. Huomaan, että ADHD pyörii takaraivossani. Mietin, että miten se täytyy nyt ottaa huomioon työelämässä ja ihmissuhteissa, jos se vahvistuu. Pitäisikö siitä kertoa avoimesti vai ei? Kaikille vai vain osalle? Kertoisinko ja asettuisinko oikein esimerkiksi ADHD-aikuisesta? Mitä minä oikein teen tämän mahdollisen diagnoosin osuessa nappiin?

Ystäväni sanoi, että diagnoosi F90 vaikuttaa muun muassa tapaturmavakuutuksiin. Meidän kaltaiset ovat tapaturma-alttiimpia kuin muut. Me, noin 2-3 prosenttia Suomen aikuisväestöstä. Mihin muuhun tämä vaikuttaa? Näkyykö se työnhaussa, jos minulta pyydetään todistus terveydentilasta? Ajokorttiin ei vaikuta, mutta ammattiautoilijaksi en voisi välttämättä ryhtyä. Ei sillä, että olisin halunnutkaan.

Voiko ADHD olla esimies? Eikö mun kalenteri ole niin sekaisin, ettei mitään rajaa? Tunteeni ryöpsähtele äärirajoille tämän tästä? Originelli ajatuksenjuoksuni tuota vaikeuksia kanssaihmisille? Olenko mä NIIN vaikea?

Avomiehelle jo sanoin, että ei minun kanssani ole pakko asua. Voidaan asua erilläänkin. Tiedän, että hän sai minussa enemmän kuin tilasi. Noh, hän on ihana. Hän sanoi vain, että sinun täytyy vain kestää se, että välillä huomauttelen. Ihan niin kuin hänkin kestää sen, että minä en huomaa kaikkea ja hörsöilen.

Pitäisikö minun soittaa johonkin ADHD-puhelimeen ja käydä tätä läpi jonkun asiantuntijan kanssa jo nyt, vaikka diagnoosi ei vielä ole vahvistunut? Auttaisiko se? Tarvitsenko kriisiapua?

Mitä minä sanon, jos minulle tarjotaan lääkitystä?