Kaikillahan meillä joku diagnoosi on
”Oletko tullut ajatelleeksi, että ADHD on aika vahvasti periytyvä?”, totesi hyvä ystäväni tamperelaisen kahvilan brunssia nautisekellessamme. No kyllä ja en. Olin kyllä kuullut siitä, mutta en toki myöntänyt sen mahdollisesti koskevan myös minua. Olen suhteellisen hyvin onnistunut kaikessa, mihin olen ryhtynyt. Selviän työstäni ja vähintään ihan hyvin näistä kaikista muista hankkeista ja projekteista, joita minulla on. Teetään hitaasti siemaileva tarkkakatseinen ystäväni oli itse saanut aikuisiän ADHD-diagnoosin muutama vuosi sitten, joten hän tiesi mistä puhui. Ja hänellä oli aiheesta myös vankkaa ammatillista näkemystä.
Ajatus jäi kytemään. Joskus joulukuussa kolmannen koronasulun iskiessä soitin terveysasemalle, kerroin taustat ja sain lähetteen psykiatrikäynnille.
Eräänä keskiviikkona kahden palaverin välissä istuin vastaanotolla ja odotin, että minut kutsutaan sisään. Jännitti. Tuntui, että olin hukkaamassa psykiatrin aikaa. Olisin epäilyjeni kanssa väärässä, varmasti.
Psykiatri kertoi aluksi, mitä seuraavan tunnin aikana tapahtuisi. Hänen määrätietoisuutensa ja pitkä uransa herätti kunnioitusta. Tuntui kuin hän näkisi suoraan sieluuni. En voisi piilottaa tältä ihmiseltä yhtään mitään. Yritin pitää vastaukset ohjeen mukaisesti kompaktina ja niin rehellisenä kuin ikinä pystyin. Hän totesi, että kyllähän tässä moni piirre ADHD:n viittaa: ”Mutta sinähän olet pärjännyt elämässä ihan hyvin.” ”Niin olenkin”, minä kuittasin. Lähtiessäni hän pyysi minua vielä täyttämään monisivuisen kyselyn. Haastattelun ja kyselyn pohjalta saisin seuraavalla kerralla lausunnon.
K-O-R-O-N-A. Bingo!
Seuraavana päivänä heräsin ja tunsin, ettei kaikki ole kohdallaan. Epämääräinen kipu, jota olin tuntenut jo illalla, oli pahentunut ja sivuoireena oli flunssainen olo. Kotitesti! Maski naamalle ja apteekkiin. Puikko nenään, testi tulille ja viisitoista minuuttia odotusta. Negatiivinen. Mikä helpotus.
Jäin silti etätöihin. Flunssaoireisena oli ehdottomasti kielletty lähtemästä työpaikalle. Kun työpäivä oli ohi, voimat olivat poissa. Nukahdin yli tunniksi. Heräsin whatsappin kilahdukseen. Koronasulun jatko aiheutti illaksi ylimääräisen työpalaverin. Se hoitui suhteellisen kunnialla, ja tiesi tiukkaa työtahtia seuraavalle aamulle.
Illalla toinen koronatesti näytti negatiivista, mutta työkaverin neuvosta varasin ajan terveysaseman antigeenitestiin. Sain ajan seuraavalle aamulle.
Niin minunhan piti puhua aikuisiän ADHD-diagnoosista. Olen tulossa siihen!
Kohti diagnoosia
Aamulla heräsin varhain. Valmistelin työt, lähetin tarpeelliset meilit ja tilasin taksin. Puolessa tunnissa olin käynyt koronatestissä. Jatkoin melkoisen tiukaksi muodostunutta työpäivää kolmeen asti odotellen testitulosta. Sitä ei kuulunut, joten tein kolmannen testin.
Tuijotin koronatestin valkoista muovista tulosliuskaa, kun sain tekstiviestin. Covidpos. Mitä se tarkoittaa? Olet positiivinen, tiesi avopuoliso. Niin tietysti. Soitto työpaikalle, meili ja whatsappia työkavereille. Toivottavasti en ollut ehtinyt tartuttaa ketään. Kolmas kotitesti näytti edelleen negatiivista.
Ohjauduin omakantaankin vielä varmistelemaan, että mitä testituloksesta siellä kerrotaan. Ei mitään. Silmäni osuivat parin päivän takaiseen potilaskäynti-merkintään. F90.0, varma tai todennäköinen. Sehän ei ole lopullinen tulos, oli ensi reaktio. Varma tai todennäköinen. Varmistelin monta kertaa, että onko se todellakin tuore merkintä eikä vasta lähetteen merkintä. Ja kyllä, tuore se oli.
Isosiskoni on minun kallioni. Joten ensimmäinen viesti lähti hänelle. Hän totesi (voin kuvitella, että ilmeenkään värähtämättä), että ”kaikillahan meillä joku diagnoosi on, jos oikein kaivelee”. Ja hän oli oikeassa. ”Tosin kyllähän se on hyvä tietää. Olisi ollut ehkä hyvä tietää aiemminkin. Lisää itsetuntemusta.” Kyllä, komppasin minä.
Mitä nyt?
Tällä hetkellä odotan. Odotan melkein kaksi kuukautta ennen kuin psykiatrin lausunto vahvistuu. Mikäli itseäni tunnen, se tietää minulle monen viikon mittaista syväsukellusta ADHD:n maailmaan. Joten jos painiskelet saman asian äärellä tai aihe muuten kiinnostaa, voimme tehdä matkaa yhdessä. Kerään tähän blogiin lukusuosituksia, taustoja ja tarinoita aikuisiän ADHD:stä. Matka on aina kivempaa joukossa tai kaksin kuin yksin. Tervetuloa mukaan!
Ja koska en vielä ole varma, mikä lopullinen diagnoosi on, pidän henkilöllisyyteni siihen asti piilossa. Tai ainakin siihen asti.
Jos kiinnostaa, miten diagnostiikka etenee, täällä on hyvä koonti.