Pidätkö pellavasta? Minä en sen päälle perustanut, kunnes viime kesän helteillä laitoin sellaisen päälleni ja tykästyin.
Pellavan suosio on noussut vuosi vuodelta ja tuntuu, että tänä kesänä se viimeistään tulee räjäyttämään potin. Vielä jokunen vuosi sitten kukaan ei halunnut ostaa pellavaa, koska sillä on taipumus rypistyä helposti. Nykyään siitä ei enää välitetä, vaan tiedostetaan, että se on pellavan ominaisuus.Sen sijaan nautitaan materiaalin monista hyvistä puolista, kuten ilmavuudesta, hengittävyydestä sekä sen miellyttävästä tunteesta iholla. Pellava on luonnonkuitu, joten se on myös ekologinen ja antibakteerinen valinta.Yksi suosikkini on tämä pellavatakki. Todella monikäyttöinen kesällä, kun pitää olla jotain helppoa päälle heitettävää. Paras väri mielestäni pellavatuotteissa on tämä pellavanväri tai raikas valkoinen.Pellavapuserot ja -tunikat toimivat loistavasti esimerkiksi farkkujen kanssa tuoden niihin raikkautta. Pellava on samalla sekä rento että fiksu, samaa mekkoa voi käyttää ensin juhlassa ja sen jälkeen arkisemmassa käytössä muuntelemalla asusteita tilanteen mukaan.Kannattaa muistaa, että pellava venyy hieman käytössä, mutta pesussa vetäytyy kyllä takaisin. Kuositus ja silitys kannattaa tehdä tuotteen ollessa vielä kostea (ja sen jälkeen toivoa parasta ja huomata hetken kuluttua sen olleen turhaa). Minulla oli joskus pellavaverhot ja mietin, että miten suorat verhot voivat rypistyä, vaikka ne vain roikkuvat suorina ikkunassa? Vastaus on tietysti, että koska ne ovat pellavaa.Tämän kevään suosikiksi pamahtivat omalla kohdallani kertaheitolla nämä raidalliset pellavahousut, siksi valitsin ne viikon tuotteeksi. Ne tuntuivat heti omilta ja mukavan rennoilta päällä. Voin kuvitella itseni näissä johonkin naistenlehden tunnelmalliseen fiiliskuvaan, jossa istun mökkiterassilla kahvikuppi kädessä. Terassille kyllä päädyttiin Nasun kanssa, mutta ilman kahvikuppia.Paulan Kenkä Seinäjoella myy ihania pellavatuotteisiin sopivia Otz-espadrilloja.Värejä löytyy monia ja ovat todella mukavat jalassa.Jotkut lukijat varmaan hämmästelevät, että minkä takia tuo koira on lähes joka kuvassa. Siitä syystä, Nasu seuraa minua joka paikkaan. Kyllä, myös saunaan!
Kuoseilla ja väreillä voi leikitellä. Nyt saa myös yhdistellä erilaisia villejä eläinprinttejä ja kukkia samaan asuun.
Pääsiäispyhät sujuivat tiukasti töissä, sillä joku oli tilannut meille viime viikolla lähes 10 laatikollista tavaraa. Ne piti saada höyrytettyä, hinnoiteltua ja laitettua esille ennen tämän viikon Puolan matkaani. Myös netti ja tukkumyynti työllistävät ja lähes jokaisesta uudesta tuotteesta tuli otettua kuvat ja mitat sekä lisättyä ne nettiin.
Edellisessä postauksessa kerroin kevään värimaailmasta. Tällä viikolla kujeillaan kuoseilla:
Ketjukuosi on hurmannut minut täysin – Eurooppa on tätä pullollaan. Myös ensi syksynä tämä kuosi on pop. Joku puhuu myös Hermes-kuosista ja muistuttaahan tämä elävästi tuon suuren ja legendaarisen luksusmerkin huiveissa esiintyvää kuosia. Ilmankos se tuo mieleeni häivähdyksen glamouria ja tietynlaista tyylikkyyttä.
Leopardia joko rakastaa tai vihaa, minä olen kääntänyt kelkkani jossain vaiheessa ja kuulun nykyisi ensin mainittuihin. Syksy oli jo täynnä leopardia, josta meidän asiakkaamme eivät suuremmin innostuneet. Päätin, etten osta sitä kevääksi, mutta kuinkas kävikään? Viime Pariisin reissulla jäi käteen ihan uudenlaisen värityksen saanut leopardi. En syttynyt aluksi tälle värille, mutta kun tätä kuosia kaksi päivää katselin, aloin pitämään siitä.Jos jotain pelkään yli kaiken, se on käärmeet. Täyttäessäni 40 vuotta eräs ystäväni antoi minulle vitsinä lahjaksi kumisen käärmeen. Hän ojensi sen minulle paperipussissa, jossa se loikoili muutaman kiven ja heinätupon keskellä. Kurkkasin pussiin ja SIITÄ järkytyksestä en ole toipunut vieläkään. Käärmekuosi jakaa vielä vahvemmin mielipiteet kuin leopardi, mutta kuten kaikkeen muuhunkin niin siihenkin tottuu. Tämä mekko on mielestäni melko räyhäkäs, mutta valmistajan mukaan se on heidän myydyin mekkokuosi. Aika näyttää, onko se sitä pelkästään Pariisissa, vaiko myös meillä. Oikean asenteen omaavan ihmisen päällä tämä pääsee takuulla oikeuksiinsa. Sellaisen, joka ei hätkähdä jos katsotaan perään vielä toisenkin kerran.Käärmekuosin ei tarvitse välttämättä olla näin räväkkä, vaan se voi olla sitä myös hillitymmin kuten näissä kuvan puseroissa.Pallokuosi on ikisuosikki kesät talvet. Palloon voi aina luottaa, olivat ne sitten isoja tai pieniä, valkoisia tai mustia. En oikein itsekään tiedä, mihin pallon suosio perustuu, mutta yhtäkään pallokuosia ei ole tainnut ikinä aleen jäädä. Palloon voi myös yhdistää esimerkiksi kukkakuosia ja se toimii niin arkivaatteena kuin juhlamekoissakin. Pallokuosi ei petä koskaan.Mistä vaatekauppias tietää, että kevät on tulossa? Raitapuserojen saapumisesta tietenkin. Ne ilmestyvät liikkeeseen joka vuosi ensimmäisten kevätsesongin tuotteiden joukossa. Ja mikäpäs siinä, se on raikas, merihenkinen tuulahdus, joka tuo lupauksen paljon odotetusta keväästä. Raita sopii hyvin arkipukeutumiseen ja erityisesti trikootuotteissa sitä käytetään paljon. Raita on klassisen pukeutujan yksi kulmakivistä, erityisesti mustavalkoisena.Kukkakuosi on nyt ”Must have” – en olisi uskonut, että minä 90-luvun nuori laittaisin vielä kukkahousut jalkaani. Mutta niin vain kävi, että laitoin ja ihastuin. Enkä ole ainoa, jonka kukat ovat hurmanneet. Kukka ihastutti ja vihastutti jo viime kesänä eikä tälle printille näy loppua. Kukat hehkuvat nyt puseroissa, shortseissa, housuissa sekä mekoissa.
Muotiin kannattaa mielestäni suhtautua myös huumorilla. Mikä onkaan helpompi tapa kuin tehdä päivästään hieman hauskempi vaatteiden avulla? Kuoseilla ja väreillä voi leikitellä. Nyt saa myös yhdistellä erilaisia villejä eläinprinttejä ja kukkia samaan asuun. Jos tykkäät väreistä niin nyt voit antaa palaa!Viikon tuotteeksi valitsen tämän ZE-ZE:n monikäyttöisen topin, joka toimii loistavasti avonaisten paitojen ja jakkujen alla. Topin etuosassa on ristikkäin nyörit, jotka näkyvät kauniisti esimerkiksi mekon alta. Kun ostat näitä yhden, haet pian toisen ja kolmannenkin.