Kesä on ihmisen – ja dekkarien – parasta aikaa
Sanotaan, että kesä on todellista dekkarien lukemisen kulta-aikaa. Itselleni dekkarit eivät ole erityistä kesälukemista, vaan ne sopivat yhtä hyvin jokaiseen vuodenaikaan. Tosin olen sitä ihmistyyppiä, joka hoilaa antaumuksella joululauluja keskellä kesää ja kaipaa kesäkeittoa kaikista pimeimpään vuodenaikaan. Ehkä dekkarien suosio kesälukemisena perustuu kuitenkin siihen, että kesällä ja erityisesti lomalla ihmisillä on ylipäätään enemmän aikaa lukea, joten silloin luetaan myös dekkareita enemmän. Omaan kesääni on kuulunut tähän menessä jo usemman kirjan lukeminen. Niiden joukkoon on mahtunut myös dekkareita.
Malin Persson Giolito on saanut viime vuosina paljon mediahuomiota erityisesti vuoden 2017 Lasiavain-voiton jälkeen. Juristina Persson Giolito osaa kuvata oikeusprosesseihin liityvää (usein pitkäpiimäistäkin) työtä hyvin realistisen tuntuisesti. Itse asiassa kuvaukset ovat välillä siinä määrin puuduttavia, että ne eivät saa ainakaan minua haaveilemaan kyseisestä työstä. Mutta hyvä niin: amerikkalainen oikeussalidraamakuvaus, joka on tuttua muun muassa televisiosarjoista, ei ehkä kuitenkaan anna täysin oikeanlaista kuvaa itse työstä.
Epäilyksen tuolla puolen -romaani kertoo Sofia Weber -nimisestä juristista, joka ottaa hoitaakseen elinkautistuomiota kärsivän Stig Ahlinin tuomionpurun todistaakseen itselleen ja siinä sivussa omalle ukilleen kyvykkyytensä juristina. Stig on epämiellyttävä ihminen, joka on tuomittu paitsi Sofian uudelleen tutkimasta murhasta myös syytetty oman tyttärensä hyväksikäytöstä murhan tapahtuma-aikaan. Lähtiessään selvittämään tapauksen taustoja Sofia huomaa, että moni asia murhatutkinnassa on hoidettu hutiloiden tai mutkat suoriksi vetäen. Mitä syvemmälle tapaukseen hän perehtyy, sitä enemmän hän alkaa varmistua siitä, että Stig ei välttämättä olekaan syyllinen rikokseen, josta hänet on tuomittu.
Kirjaa lukiessani huomasin olevani kiinnostuneempi Sofian ja hänen Sture-ukkinsa suhteesta kuin itse murhatapauksesta. Sofia oli tietyllä tavalla jäänyt suhteessaan ukkiinsa edelleen lapsen asemaan, ja haki teoillaan jatkuvasti hyväksyntää ukiltaan. Koska Sofia ei ollut koskaan tavannut isäänsä, Sturesta oli muodostunut hänelle tietynlainen isähahmo. Sturella tuntui olevan Sofiaan ihmeellinen ote, vaikka hänet kuvattiin jo fyysisesti heikentyneenä mutta entisenä kriminologian (?) professorina ehdottomana auktoriteettinä, jonka kanssa Sofia jatkuvasti kävi läpi omia havaintojaan Ahlinin tapauksesta.
Täysin toisenlaisiin tunnelmiin vei Mary Higgins Clarkin Katse menneisyydestä,joka kuvaa tosi-TV:n maailmaa ihan herkullisesti. Tuottaja Laurie Moran hamuaa uutta menestystarinaa parin aiemmin epäonnistuneen TV-tuotannon jatkoksi ja on keksinyt mielestään loistavan idean: vanhojen ratkaisemattomien murhatapausten valjastaminen televisio-ohjelmiksi.
Lauriella itsellään on synkkä tausta: hänen aviomiehensä on murhattu viisi vuotta aiemmin. Murhan on todistanut Laurien poika, joka muistaa murhaajasta vain hänen siniset silmänsä. Murhaaja on luvannut Timmy-pojalle, että hän palaa murhaamaan Laurien, ja uusi tosi-TV produktio antaa siihen loistavan mahdollisuuden.
Itse ohjelman kohteena oleva seurapiirimurha on ollut selvittämättä parinkymmenen vuoden ajan, vaikka syyllisten joukko vaikuttaa selkeästi rajatulta: uhrin aviomies, hänen tyttärensä paikalla olleine ystävineen ja perheen silloinen kotiapulainen. Kun kaikki heistä vaikuttavat olevan halukkaita selvittämään oikean murhaajan ja puhdistamaan siinä sivussa oman maineensa, saa Laurie haluamaansa tosi-TV:tä asianosaisten haastatteluista ja murhapäivään palaavista takaumista. Mutta selviääkö oikea murhaaja ja pääseekö Laurie pakoon vainoajaansa?
Mary Higgins Clark oli käsittämättömän tuottelias kirjailija, jonka ura hakee vertaistaan. Hän kirjoitti yli 50 romaania aina viimeisiin elinvuosiinsa saakka. On aivan selvää, että tuollaisella julkaisumäärällä taso ei välttämättä pysy aina yhtä korkeana. Katse menneisyydestä on ihan kelpo viihdettä, mutta mitään suurempaa muistijälkeä se ei itselleni jättänyt. Erityisesti kirjan loppupuolella vaikutti siltä, että kirjailijalla oli tullut kiire solmia langat yhteen, ja loppu sisälsi muutamia aika poskettomiakin ratkaisuja. Mutta ihan kelpoa viihdettä se oli!
Mitä kirjoja sinun kesääsi on kuulunut? Luetko kesällä dekkareita vai jotain muuta? Mikä on ollut tähänastisen kesäsi paras lukuelämys?