Totuus on tarua ihmeellisempää vai saadaanko tosielämän rikostapauksista aikaiseksi hyvää kirjallisuutta?

Heti alkuun on tunnustettava, että en ole mikään true crimen suuri ystävä, sillä tosielämän tragedioista on mielestäni hankala kirjoittaa niin, että kirjassa pysyy jännite yllä ja teos kuvailee vain faktoja, eikä siinä sorruta dramatisoimaan asioita liikaa. Ja kun kuvaillaan pelkästään faktoja, tulee tekstistä helposti vähän ”luettelomaista” tai puisevaa. Kuunnellessani joitakin vuosia sitten Susanna Reinbothin haastattelua Jari Aarnion tapauksesta kertovaan Keisari Aarnio -kirjaan liittyen huomasin seuraavani haastattelua erittäin kiinnostuneena. Susanna kertoi mielestäni tapauksesta niin mielenkiintoisesti, että päädyin ostamaan ko. kirjan. Kaikki ovat varmasti kuulleet ja ehkä seuranneetkin tavalla tai toisella Aarnion tapausta, sillä se on Suomen rikoshistoriassa ainutlaatuinen. Juuri siitä syystä itse kirjakin oli uskomattomine (todellisen elämän) käänteineen niin mielenkiintoinen, että luin sen ahmimalla hetkessä. Se oli mielestäni hyvin kirjoitettu ja faktat oli esitetty kiinnostavasti ja selkeästi.

Kun törmäsin yhteen Norjaa viime vuosina kuohuttaneeseen tapaukseen eli Anne-Elisabeth Hagenin katoamista kuvaavaan Lunnaat-teokseen, niin ajattelin tarttua siihen kokeillakseni, josko tämäkin teos pystyisi pitämään minua otteessaan yhtä hyvin kuin Aarnion tapausta kuvaava kirja.  Muistin nähneeni Anne-Elisabethin katoamista kuvaavia lehtijuttuja ja tarina oli peruspiirteissään minulle tuttu, mutta kirjassa sen taustoja on luonnollisesti kuvattu paljon pintapuolisia lehtiartikkeleja tarkemmin. Mielenkiintoisen – kirjallisessa mielessä – tapauksesta tekee sen, että se on vielä tänäkin päivänä ratkaisematta. Johtopäätökset ovat siis jokaisen itsensä pääteltävissä, eivätkä kirjan kirjoittaneet toimittajat Magnus Braaten ja Kenneth Fossheim valota omia päätelmiään, vaikka ovat niitä varmasti tehneetkin. He kuvailevat kirjassa tapahtumat sellaisina kuin ne tapahtuivat, eikä mahdollisella syyllisyydellä spekuloida ollenkaan, mikä on vain hyvä asia.

Anne-Elisabeth Hagen katosi kotoaan 31.10.2018. Katoamisen havaitsi ensimmäisenä hänen puolisonsa, miljonääri Tom Hagen, joka löysi kotoaan ulkopuolisia jälkiä ja uskomattoman lunnaskirjeen, joka on yksi tapauksen kiinnostavimmista yksityiskohdista. Lunnaskirjeessä oli selostettu monimutkainen menetelmä maksaa kryptovaluuttana Anne-Elisabethin palauttamiseen vaadittavat lunnaat. Kirjassa on kerrottu, että Norjan poliisilla ei ollut hirveästi kokemusta vastaavantyyppisistä tapauksista, joten tutkintaa ei tehty välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla. Kieltämättä kuvaukset siitä, kuinka kauan poliisi odotti ennen kuin Anne-Elisabethin katoaminen julkistettiin, kuinka lähiomaisten kuulemisten kanssa viivyteltiin viikkoja ja kuinka tapausta tutkittiin liian suppeasti vain lähipiirissä, saavat lukijankin pohtimaan, miten tällaisia virheitä saattoi tapahtua. Toisaalta on helppoa arvostella asiaa jälkiviisaana, kun poliisit joutuivat tekemään vaativaa työtä äärimmäisen paineistettuina kuukausien ajan.

Aika pian tutkinnan edetessä poliisien katse kääntyy aviomiehen suuntaan: onko Tom Hagen uskollinen ja rakastava, vaimonsa hyvinvoinnista aidosti huolissaan oleva puoliso vai häikäilemätön, omaa etuaan tavoitteleva liikemies, joka on tottunut saamaan, mitä haluaa? Motiivina Tomin mahdolliselle syyllisyydelle tutkitaan aviopuolisojen tekemää erittäin epäsuhtaista avioehtoa ja Anne-Elisabethin mahdollisia aikomuksia ottaa avioero. Perheen lapset asettautuvat yksiselitteisesti isänsä taakse ja puolustavat häntä raivokkaasti.

Kirjan kiinnostavin anti ovat faktat Tomin persoonasta ja taustasta, jota poliisi tutki hänen mahdollista syyllisyyttään määriteltäessä. Tomia kuvaavissa kertomuksissa esim. perheenjäsenten ja liike-elämän tuttujen välillä on aikamoinen ero. Sen lisäksi koko lunnaskirjeeseen liittyvä kryptovaluuttakokonaisuus on niin monimutkainen, että jos tapaus ei olisi toteen perustuva, epäilisin vahvasti sen todenperäisyyttä.

Kokonaisuudessaan kirja oli kiinnostava ja se sai kiinnostumaan itse tapauksesta tarkemmin. Mielestäni kuitenkin tässä pohjoismaisessa kaksintaistelussa Susanna Reinbothin ja Minna Passin Keisari Aarnio vei voiton! Se on jo lähtökohdiltaan kiinnostavampi siinä mielessä, että tutkinnan kohteena on erityistä luottamusta nauttivassa ammatissa oleva henkilö, jonka huima nousu ammattikuntansa ehdottomaan eliittiin hakee yhä vertaistaan. Yhteistä molemmille tapauksille lienee kuitenkin se, että viimeistä lukua niissä ei ole vielä kirjoitettu.

kulttuuri uutiset-ja-yhteiskunta kirjat runot-novellit-ja-kirjoittaminen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *