Vihainen Äiti

Viha ja suru. Ne kaksi tunnetta pallottelevat pääni sisällä. Mulle oli todella vaikeaa myöntää ääneen, että olen vihainen koko ajan. Yötä päivää. Siksi en edes kunnolla nuku. Vituttaa suunnattomasti, että kun tuo Lapsi kerrankin nukkuu, niin mä vain valvon. Herään aamuyöllä ja valvon. Porukka kuvittelee, että kaikki on hyvin, kun Lapsi oppi nukkumaan yöt. Väsyttää niin, että itkettää.

Pariterapiassa Setä kysyi kenelle olen vihainen. Vastasin, että Miehelle, mutta oikeasti koko maailmalle. Haluaisin löytää syyllisen tähän kaikkeen. Haluan purkaa vihani johonkin, mutta kun syyllistä ei ole, ja se tekee tästä vielä hirveämpää. 

Lisäksi olen vihainen Lapselle. Tätä en sanonut edes Sedälle. En ole pystynyt sanomaan sitä kenellekään. Ja sitten vihaan itseäni, koska tunnen noin, sillä kuolisin Lapsen puolesta. Tuosta vain. Ei äiti saa olla lapselleen vihainen.