Mitä ovat mustat päiväkirjat?

Mustat päiväkirjat ovat tarinoita ilmastoahdistuksesta. Päiväkirjan kirjoittajina on kolme sisarusta. Kutsukaamme heitä nimillä Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen.

Päiväkirjan tekstit ovat suoraa puhetta siitä, miltä ilmastonmuutos tuntuu. Miltä tuntuu, kun jäätiköt aina vain sulavat, eivätkä koskaan kasva? Miltä tuntuu, kun keskellä synnytyksen repivää tuskaa tulee ajatelleeksi, että ihana epiduraalipuudutus onkin ehkä vain tämän hetken erikoisuus, elintason tuoma luksus, joka maailman kurjistuessa häviää kansalaisten ulottuvilta yhtä nopeasti kuin aikanaan ilmestyikin? Miltä tuntuu jatkuvasti kuulla, että maailman päästöt jatkavat kasvuaan, vaikka niiden olisi pitänyt laskea jo parikymmentä vuotta?

Mustat päiväkirjat eivät ratkaise mitään, niiden tarkoitus ei ole ratkaista mitään.

Synkät tekstit eivät välttämättä saa toivon kultaamia loppukaneetteja. Rohkaisun sanoja jaetaan, jos niitä on. Muuten katsotaan mustuutta silmästä silmään.

Voi jopa sanoa, että Mustat päiväkirjat on itsekäs projekti. Päiväkirjan kirjoittaminen on sisäänpäin menemistä, todelta tuntuvien ajatusten kohtaamista vailla päämäärää tai agendaa. (Tiedättekö tunteen, kun pitää haistella keskustelukumppania, jotta tietää kuinka omasta kasvisruokavaliosta voi kertoa, ettei toiselle vain tule tunnetta siitä, että oma kasvissyönti syyllistää häntä. Mustat päiväkirjat sanoutuu irti tällaisesta hengen haistelusta.)

Mustissa päiväkirjoissa sukelletaan syvään päähän ja katsotaan mitä pimeydessä tulee vastaan.

Ykkönen kirjoittaa, kun henki on päällä. Kakkonen naputtelee tasaisemmin mielensä synkkyydestä. Kolmonen ajattelee paljon, mutta ei kirjoita koskaan.

Tekijöiden esittely

Ykkönen:

Tämä blogi jatkaa siitä, mihin Ilmastoahdistuja-blogi jäi syksyllä 2019. Olen saanut seurakseni Kakkosen ja Kolmosen. He ovat tärkeimpiä ihmisiäni, kun mietin ilmastonmuutoksen todellisuutta.

Elän ilmastoajatusten suhteen syklisesti. Ahdistuksen, toiminnan ja jonkinlaisen rauhan kaudet vaihtelevat. Kirjoittaminen seuraa tätä sykliä. Välillä on siis hiljaista.

Viimeisin ahdistuksen ja toiminnan kausi synnytti Ilmastoahdistuja-blogin. Seuraavan aallon tullessa julistukset kirjataan tänne.

Kakkonen:

Minulla on mies, yksi lapsi ja työ, jossa olen pienenä palana ketjussa tuottamassa päästöjä maailmaan.

Vauvani on minulle kalleinta maailmassa.

Olisin valmis melkein mihin tahansa, jos voisin sillä varmistaa, että lapseni saisi elää vakaassa maailmassa. Minulle pahinta on sen totuuden kohtaaminen, että lapseni joutuu elämään tämän kaiken, hävittiin ilmastotaistelussa paljon tai tosi paljon.

Kolmonen:

Minulla on mies ja yksi kylmää rakastava koira. Teen työtä, jonka rahoitus perustuu pitkälti vakavaraisen, kansalaisistaan huolehtivan hyvinvointiyhteiskunnan olemassaoloon. Ammattiani tarvitaan ilmastonmuutoksen myötä kurjistuvassa maailmassa yhä enemmän, mutta resursseja sen harjoittamiseen on todennäköisesti yhä vähemmän.

Ilmastoahdistuksen suhteen suurimman sisäisen rauhan saan kaikkein kauheimpien ja epätoivoisimpien tulevaisuudenkuvien rauhallisesta tarkastelusta. Haluan ajatella kaikki katastrofiskenaariot läpi yksi kerrallaan, kunnes en enää keksi synkempää lopputulosta. Mitä suoremmin kauhua päin suuntaa, sitä helpompi sen kanssa on elää. Pahinta on epätietoisuus ja arvailu. Haluan aina tietää kaikki faktat, synkimmätkin. Jos maailma tuhoutuisi huomenna eikä mitään olisi tehtävissä, haluaisin tietää sen tänään.