Mustat päiväkirjat

Hiilikuplan päälle rakennettu maailma / Kakkonen

Muistan muutama vuosi sitten, kun ensimmäisen kerran tajusin, että hyvinvointivaltiomme on hiilikuplan päälle rakennettu. Ei tarvinne olla tiedemies voidakseen näin sanoa. Ennen fossiilisia polttoaineita kehitys oli hidasta, ja vasta fossiilienergian myötä homma lähti lentoon. Sehän on loogista, ajatellaan vaikkapa viljelyä. Hevos- ja ihmisvoimalla maanviljely oli rankkaa työtä. Kaikki työssä käytettävä energia oli tuotettava itse: piti […]

Mustat päiväkirjat

Tarvitsen uuden maailmankuvan / Kakkonen

Maailman päästöt kasvoivat vuonna 2017 lähemmäs kolme prosenttia. Niiden pitäisi vähentyä kahdeksantoista prosentin vuosivauhdilla. En jaksa enää ylläpitää hurskaita kuvitelmia. Esimerkiksi. Lounaspaikassa kasvisruokakaukalo on sijoitettu sivupöydälle. Juurespadan pintaa on tuskin rikottu. Linjastolla keski-ikäiset toimistotyöläiset kauhovat paistia niin, että keittiö ei meinaa perässä pysyä. Ennen kuin järkeni juoksee, huomaan ajattelevani: ehkä tämä on poikkeuspäivä. Ehkä he […]

Mustat päiväkirjat

Mitä ovat mustat päiväkirjat?

Mustat päiväkirjat ovat tarinoita ilmastoahdistuksesta. Päiväkirjan kirjoittajina on kolme sisarusta. Kutsukaamme heitä nimillä Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen. Päiväkirjan tekstit ovat suoraa puhetta siitä, miltä ilmastonmuutos tuntuu. Miltä tuntuu, kun jäätiköt aina vain sulavat, eivätkä koskaan kasva? Miltä tuntuu, kun keskellä synnytyksen repivää tuskaa tulee ajatelleeksi, että ihana epiduraalipuudutus onkin ehkä vain tämän hetken erikoisuus, elintason […]