Mitä imettäessä ei saa ajatella / Kakkonen

Minulla on vauva. Vietän öisin pitkiä aikoja pimeässä makuuhuoneessa istuen. Vauva syö, minä yritän pysyä hereillä.

Yleisesti suhtaudun vaikeisiin asioihin niin, että kohti vain! Karttelu ei auta. Kauhu vain lisääntyy, jos jotain asiaa ei saa ajatella.

Öisin minulla on kuitenkin sääntö: ilmastonmuutosta ei tarvitse ajatella. Kun se pyrkii mieleeni, usein kauhun välähdyksinä, ajattelen topakasti: tämä on asia, jota ei ratkota yön pimeinä tunteina, kesken unien herätettynä. Nyt ruokitaan vauvaa. Ei mitään muuta.

Joskus meinaan kuitenkin harhautua uutisten pariin. Kiellän ne itseltäni tyystin.

Edes sää-sovellusta ei saa avata. Varsinkaan sitä.

Miksi?

Muistan kun muutama vuosi sitten julkisessa keskustelussa alettiin ensimmäistä kertaa puhua, että ilmastonmuutos ei ole tulevaisuutta, se on nyt. Tunsin jotain pettymyksen tapaista. Sillä kaikkihan tuntui ihan tavalliselta.

Sittemmin tilanne on muuttunut. Tuli hirveä hellekesä 2018, jolloin opin kaipaamaan hiljaisia kesäisiä sadepäiviä. (Tiedättekö, kun on kesäkuu ja koko päivän sataa vettä ja on 16 astetta lämmintä. Kaikkialla on hiljaista. Ei tarvitse mennä ulos, ei tarvitse olla reipas ja urheilullinen. Voi vaikka leikata matonkuteita ja kuunnella äänikirjaa, voi alkaa tehdä valokuvakirjaa tai järjestää kirjahyllyn. Kaiken peittää ihana, levollinen sateenropina. Turvallista.)

Sitten tuli tämä talveton talvi, loputon marraskuu, jota on eletty pian neljä kuukautta putkeen.

Asun Perämeren rannalla, talven rajalla. Talvettomuus ei ole ollut täällä yhtä totaalista kuin etelärannikolla. Lunta on tullut ja mennyt. Rauha on kuitenkin ollut poissa. Kun ennen odotettiin milloin talvi alkaa, nyt odotetaan alkaako se ollenkaan. On hurjaa, että Suomessa voi olla talvi alkamatta.

Siksi öisin ei saa katsoa edes säätiedotuksia.

Pidän myös korvatulpat korvissa. Enemmän siksi, etten halua heräillä vauvan unituhinoihin, mutta on siinä sekin etu, ettei tarvitse kuunnella kuinka helmikuun vesisade hakkaa ikkunaa. Se on todellisuutta, jota en jaksa kohdata aamuyöllä kello kolme, pieni pulleaposkinen vauva rinnalla imussa. Kaikki suojavarustukset riisuttuna.

Mitä sitten öisin teen? Pelaan. Klassikot toimivat: Pasianssi, Miinanharava, Yazy, 2048.

 

Kirjoitti: Kakkonen

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *