Tag: luontokato

Mustat päiväkirjat

Palasin sodasta, enkä ole varma kummalla puolella taistelin

Sain reilu vuosi sitten työpöydälleni erään vihreään siirtymään liittyvän työtehtävän. Kiinnostuin siitä valtavasti. Tuntui hienolta olla tekemisissä isojen voimalinjojen, valtavien hehtaarien ja miljoonien eurojen kanssa. Tehtävä oli minulle uusi ja haastava, ja sytyn sellaisista. Kun paljastui, että suunnittelutehtävään liittyy myös uhanalaisia lajeja, kiinnostukseni ei vähentynyt, mutta huoleni lisääntyivät. Projektin alkuvaiheessa surffasin uusien asioiden aallokossa ja […]

Mustat päiväkirjat

En itke smart casual -asussa / Kakkonen

Lähimetsäni ovat kaatuneet ja tulevat kaatumaan erilaisten kaupungin infrahankkeiden takia. Isoa tietä teollisuusalueelle levennettiin ja se osui mustikkametsääni. Kaksoisraiteen rakentaminen tulee syömään metsämaata rakkaimman lenkkipolkuni varresta, jossa vanhojen mäntyjen ja lahopuuviidakon keskellä kukkii keväisin ketunleipämeri. Jokin aukko sinne jo tehtiin, en tiedä miksi. Toisella puolella humisevasta männiköstä haukataan pian pala uudelle päiväkodille. Näyttää siltä, että […]

Mustat päiväkirjat

Kokoomuksen henki ja muita ympäristöajatuksia / Kakkonen

Olen ajatellut viime aikoina ympäristöasioita paljon, mutta minulla ei ole ollut aikaa kirjoittaa. Ehkä isoimpana mielessä olleena teemana on ollut luontokato. Kuuntelin kevättalvella David Attenboroughin Yksi elämä, yksi planeetta -kirjan, ja työn alla on Elizabeth Kolbertin Kuudes sukupuutto. Juuri äsken aamupalaa syödessä ja palapeliä rakentaessani kuuntelin kappaletta, jossa käsiteltiin merten happamoitumista. Olen ajatellut, että on […]