Unelmia passiivisuudesta / Kakkonen

Ei ole tullut kirjoitettua blogitekstejä hetkeen.

Päivästä toiseen samanlaisena toistuva korona-arki on vienyt ilmastoahdistukselta sen polttavinta kärkeä. Ei niin, etteikö syvällä sisimmässäni ahdistaisi, mutta koronakellunta on pitänyt mielen jossain muissa tasoissa.

Jollain tapaa korona on kyllä myös vähentänyt ilmastoahdistusta. En ole kiinnittänyt toivoani hetkellisesti laskeviin päästöihin, vaan tajunnut, että maailmassa voi tapahtua isoja yllättäviä muutoksia. Elämä ei luonteeltaan ole kovin vakaata. Sen korona osoitti. Kun aloin maailmaa siitä kulmasta tarkastella, havainnolle löytyi muutakin tukea, vaikkapa Ylen Tiedetrippi-jakso, jossa kerrottiin kuumottava tarina siitä, kuinka täpärästi maailma pelastui otsonikadon aiheuttamalta elämän tuhoutumiselta.

Havainto elämän epävarmuudesta voisi toki loogisesti myös lisätä ilmastoahdistusta, mutta minunlaiselleni maailman syntien ristinkantajalle havainto on ollut yllättäen jopa helpottava.

Jos jostain minä en ole vastuussa, niin koronaviruksen putkahtamisesta maailmaan. Silti se on muuttanut minunkin elämääni.

Saanko olla myös ilmastonmuutoksen passiivinen uhri? Saanhan?!

Todettakoon, että tämä on toive, jonka mukaan en oikeastaan viime aikoina ole elänyt. Ammattipuolella olen ollut melko aktivistinenkin ilmastokysymyksissä. Mutta syvällä sisimmässäni, aina, minä olen se tyyppi, joka haluaisi vain maata, mukautua ja todeta, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa. Se olisi ihanan vapauttavaa.

En tee niin. En pidä ratkaisua rehellisenä. Mutta jotain vapauttavaa siinä on, että tajuaa ettei elämä ikinä ole varmaa ja vakuutettua.

Sen todisteeksi voi vaikkapa kuunnella toisen tiedetripin jakson, jossa kerrotaan aivan käsittämätön tarina löytöretkeilijä Magalhaesista ja hänen orjastaan Enrique Malakkalaisesta, jotka lähtivät viidellä laivalla katselemaan mitä Amerikan takaa löytyisi. Löytyi autioille rannoille jätettyjä kapinoivia merimiehiä, riuduttavaa, loputonta merta kun ruoka oli lopussa, juonittelua Kaakkois-Aasian paikallisten hallitsijoiden kanssa ja lopulta yksi horjuva laiva takaisin Espanjaan, lastinaan kultaakin kalliimpia mausteita. Johtaja Magalhaes ei perille selvinnyt ja Enrique Malakkalainen vapautui matkan varrella. Mutta olipa reissu! Korona-maailman epävarmuus tuntuu tämän tarinan jälkeen vähän vähemmältä.

Kirjoitti: Kakkonen

Ja se vielä sanottakoon, että olen yllättynyt positiivisesti, kuinka paljon vihreä elvytys on ollut puheissa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *