Todellisuus iski vasten innoittuneen alkajan hyvää uskoa. Todella olin täynnä ideoita ja kerrontaa aloittamassa tekstituoton harrastustani. Kyllähän koen sanottavaa olevan ja halua kirjoittaa. Kuinkas ollakaan, pari kuukautta myöhemmin huomaan uuden harrastukseni jääneen paitsioon ei-tarkoituksellisesti. Tarpeeksi aikaa kuluessa, alkaa ”uudelleen aloittaminen” tuntua kaukaiselta ajatukselta. Sama käy hyvän ystäväni kanssa viestitellessämme ”sähköisiä kirjeitä” sisällön muistuttaessa vuoropuhelumaratonia, syöksyen asiasta toiseen ja kommentoiden takaisin antaumuksella. Toisinaan vain tuntuu  hetkeen pysähtymisen vaativan liikaa. Kiireessä vastaten tekstistäni voisi muodostua pintaraapaisevaa, mitä edes itse ei mielellään lueskelisi. Syvemmät tutkielmat ja onnistuneemmat sanavuodatukset saattaisivat jäädä pois. Otan siis aikani, mikä on myös osa tätä elämääni ja mahdollisesti tulee näkymään näissä.

Note to myself ja sinullekin: Rönsyilevyys voi olla myös hyve.

Onneksi kyseessä ei varsinaisesti ole mielipidekirjoittaminen tai mikään erityisen tarkkuutta ja hienotunteisuutta vaativa asiateksti. Pikemminkin luonteena omaelämäfantasia, vaikkei niinkään voi sanoa ilmituodun todentaessa aitoja tilanteita. Sananvapauden löytäminen, muistelo. Se kun viimein oikeuttaa itselleen kirjoittaa asiat sellaisena kuin niiden haluaa tuntuvan. Voinkin luvata, mikäli tähän asti lukiessa päässyt, ettei vilkkaiden sormieni tuottama kirjainryöppy ole ajoittain kovin ymmärrettävää tai jaksettavaa kieltä. Parastahan mielestäni onkin vuodattaa artikkelia kuin oksentaisi ajatusta ruudulle. Sama tunne löytyy lyijykynän vispatessa paperilla pikkuhiljaa hahmottaen jotain kuvitusta, yleensä kohdallani eläinaiheista. Kuvaileva tekstittäminen. Tämä uusi ”kirous/kyky” kulminoituu erittäin hyvin työelämässä, missä olen saanut palautetta kollegoilta ulkopuolistakin lukijaa valoittavista tilannekatsauksista kirjauksissani. Tätähän ei tarvitse ottaa kehuna, mihin oma käsitykseni kirouksesta osuu. Taipumusta pysyä rajatussa ei millään näytä kirjoittaja-minässä olevan ellei ole todella jouduttauduttava. Mistä moinenkin kirjainhirviö ujuttautui juuri nyt. Jouduttauduttava. Oletko sinä, personoitu sana, edes oikea.

Varsinainen kirjallinen villiintyminen. Niin ei aina ole ollut. Hetken tänäänkin jopa uskoin tuotosta työntyvän päästäni siihen tahtiin jotta yksinpuheluni venyisivät väsähtämiseen saakka. Taisiko niin käydä. Tämänkin päivän aihe, kirjoittaa nyt kirjoittamisesta, mutta minäkö. Olinko koskaan kouluaikoinani mitenkään erityinen sanaseppä. Tulee mieleen lukion äidinkielen esseet, joiden kirjoittamisen aloittaminen siirtyi siirtymistään kunnes koitti tehtävän palautuksen oppituntia edeltänyt hyppytunti. Siinä kilpaa itseään vastaan pusersi jotain lähes mieletöntä, toisteli hädissään illalla hahmottelemaansa runkoa. Läpi niistä päästiin vaan hyvällä vaiko ei-niin-hyvällä, on vaikea sanoa. Ehkä mieli on syrjäyttänyt tulokset suojellakseen itseään traumatisoitumiselta. Assosiaatio. Sellainen lähes traumatisoiva tuntemus koettelee nälkäkurnivaa vatsaani parhaillaan. Koitan sujuvasti edetä asiaan.

(Hämyinen pallero ja sen tekopyhä keinovalokaveri kuvastamaan ajatusteni leijailua kohti kirjoittamisen luonnollista valoa)

Olin aikonut tässä, toisessa kirjoitelmassani jotenkin kuvailla tulevien sisältöjen keskeisyyttä, elämääni. Näennäisen kiireistä elämääni. Kuitenkaan en tunnu saavan aikaiseksi sitä tässäkään puheenvuorossa. Tai koetan. Omistauduinhan tänään tälle asialle jopa kannettavan tietokoneen käynnistämisen verran. Sekin voi olla toisinaan ihmiselle ylitsepääsemättömän tukalaa nykyisen kattavan mobiiliminitietokonemaailman eli älypuhelinten näppäryyden, valloittavan tietojenkäsitellykyvyn ,rinnalla. MUTTA tähän jos vihdoin se maininta, että haluaisin jatkossa kertoilla elämäni tärkeistä asioista, nykytilanteen muodostavista. Vaikka kirjoittamaanhan päädyin siinä vaiheessa kun eteemme tuli muutto, mistä jo edellinen julkaisu kertoi, ovat todellisia innoittajiani eläinlapsemme, kaikenlaiset (kotiolojen) kauneudenhoito- ja elämäntapakokeilut sekä vapaa-ajan käyttö. Aiheista lisää tulevaisuuden tulostuksissa joiden todella toivon kumpuavan mielenisopukoista lyhyemmin aikavälein kuin nämä kaksi ensimmäistä keskenään. Mukaan saattaa mahtua roima ripaus taiteellista ilmaisua kuten jo nyt todennäköisesti on ilmentynyt tyylistäni ja tavastani kirjoittaa. Vai onko se taiteellista. Jokataupauksessa itsepohdiskelevaa.

Huomasin myös, etten löydä tälle julistukselle osuvaa kategoriaa mutta kirjoittamisen ollessa vapauttavaa sekä joltain osin terapeuttista, valitsin aihealueeksi hyvinvoinnin. Ehkä seuraavatkin voivat olla sitä.